Andoni Iraolan Bournemouth jatkaa tulikuumassa vireessä
Bournemouth voitti tiistaina Fulhamin kotikentällään 3-0 Valioliigassa.
Kirsikat siirtyi johtoon avausjakson loppuhetkillä. Alex Scott kuljetti pallon puolesta kentästä Fulhamin rangaistusalueelle ja tarjoili lopuksi kuulan Justin Kluivertille, joka viimeisteli. Veto tuli kohti maalivahti Bernd Lenoa, mutta saksalaistorjuja päästi maalin helpohkosti sisään.
Tunnin kohdalla kotijoukkueelle vihellettiin rangaistuspotku, kun João Palhinha kaatoi Antoine Semenyon. Vetovastuun otti Dominic Solanke, joka upotti oikeaan alakulmaan kauden 12. osumansa Valioliigassa.
Bournemouth kaunisteli lukemia vielä lisäajalla. Luis Sinisterra leikkasi vasemmalta laidalta kohti keskustaa ja latasi tulisen kudin vastustamattomasti ylänurkkaan.
Andoni Iraolan luotsaama Bournemouth on vaikean alkukauden jälkeen noussut yhdeksi sarjan kuumavireisimmistä joukkueista. Se pelasi kauden alussa yhdeksän sarjapeliä putkeen voitoitta, mutta yhdeksästä viimeisestä ottelustaan se on voittanut seitsemän.
Tapaninpäivänä Valioliigassa on kirjoitushetkeen mennessä pelattu myös kaksi muuta ottelua. Päivän avauspelissä Nottingham Forest voitti Newcastlen 3-1 ja myöhemmin Luton kaatoi Sheffield Unitedin 3-2.
Tiistaina pelataan vielä Burnleyn ja Liverpoolin kamppailu (19.30) sekä Manchester Unitedin ja Aston Villan välinen ottelu (22.00).
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
