Alan Shearer: Newcastlen tehtävä sopimus David De Gean kanssa
Newcastle on vaikeassa tilanteessa.
Joukkueen ykkösmaalivahti Nick Pope on pitkälle keväälle saakka sivussa pelikentiltä käytyään olkapääleikkauksessa. Pope loukkasi olkapäänsä joulukuun alussa.
Newcastle on sittemmin joutunut peluuttamaan Martin Dúbravkaa tolppien välissä. Newcastlen puolustus on ollut viime aikoina pahemman kerran tuuliajoilla, eikä Dúbravka ole onnistunut ottamaan voittoja tuovia huippupelastuksia.
Newcastlen on kerrottu etsivän uutta maalivahtia tammikuun siirtoikkunassa. Newcastlen suurimpiin seuralegendoihin lukeutuvan Alan Shearerin mielestä seuran on hankittava uusi hyökkääjä ja maalivahti.
– Mielestäni Newcastle tarvitsee maalivahdin ja kärjen. Siinä on kaksi prioriteettia. Mutta toivotan onnea seuralle, sillä laadukkaan kärjen löytäminen hyvällä hinnalla ei ole helppoa, Shearer totesi BBC:lle.
BBC tiedusteli Shearerilta, pitäisikö Newcastlen tehdä sopimus David De Gean kanssa. De Gea on ollut työttömänä kesästä lähtien, kun hänen sopimuksensa Manchester Unitedin kanssa päättyi.
– Kyllä. Newcastle tarvitsee maalivahdin ja De Gea on vapaa agentti. Tiedän, että hänen palkka olisi valtava, mutta hänestä ei pitäisi maksaa siirtokorvausta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä