Vastuuta luvassa? Liverpool kutsui kehutun puolustajan takaisin lainalta
Liverpool on kutsunut laitapuolustaja Owen Beckin takaisin lainapestiltä Dundee FC:stä.
Beck, 21, pelasi skottiseurassa 20 ottelua, joissa hän teki yhteensä kaksi maalia ja syötti toiset kaksi. Onnistunut lainapesti toi hänelle myös uran ensimmäisen kutsun Walesin A-maajoukkueeseen.
Liverpoolilla on tällä hetkellä merkittäviä loukkaantumishuolia vasemman laitapakin tontilla, kun sekä Andy Robertson että Kostas Tsimikas ovat sivussa.
Beck saattaa saada lähiviikkoina vastuuta Liverpoolin ykkösmiehistössä, mutta hän ei ole vielä maanantaina mukana sarjaottelussa Newcastlea vastaan.
– Owen on ollut erinomainen kentällä ja sen ulkopuolella, kertoo Dundee FC tiedotteessaan.
– Haluamme kiittää häntä kaikesta siitä, mitä hän on antanut, ja toivotamme hänelle kaikkea hyvää tulevaisuutta varten. Owen on aina tervetullut takaisin Dundeehen.
Beck on tähän mennessä esiintynyt Liverpoolin edustusjoukkueessa kahdesti.
LUE MYÖS:
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”