”Pidän häntä esikuvana” – Leonardo Bonucci kehui vuolaasti Harry Maguirea
Harry Maguire on saanut jo vuosien ajan huomattavasti kritiikkiä peliesityksistään.
Manchester Unitedin ja Englannin A-maajoukkueen toppari on joutunut usein myös omien kannattajiensa kritiikin kohteeksi.
Manchester Unitedin päävalmentaja Erik ten Hag pudotti Maguiren viime kaudella penkille ja otti häneltä kapteeninnauhan pois viime kesänä. Ten Hag halusi päästä eroon Maguiresta, mutta toppari jäi lopulta Manchester Unitediin taistelemaan pelipaikastaan.
Parhaillaan loukkaantuneena oleva Maguire on monien yllätykseksi esiintynyt edukseen kuluvalla kaudella. Maguire nousi Manchester Unitedin avauskokoonpanoon lokakuun alussa ja piti paikastaan kiinni loukkaantumiseensa asti.
Maguire valittiin Valioliigan marraskuun parhaaksi pelaajaksi.
Italialainen puolustajalegenda Leonardo Bonucci kehui Maguirea The Sunin haastattelussa.
– Pidän Maguirea esikuvana. Kaikesta kritiikistä huolimatta hän pelaa edelleen Manchester Unitedissa ja Englannin A-maajoukkueessa. Se on osoitus henkisestä kovuudesta. Maguire on romuluinen ja kova toppari. Maguiren ongelma on se, että hänestä maksettiin valtava siirtosumma. Mutta vain senkö vuoksi hän ei voi tehdä koskaan virheitä, Bonucci kyseenalaisti.
– Maguire on osoittanut olevansa henkisesti vahva. Hänellä on johtajan ominaisuuksia, vahva persoonallisuus ja lisäksi puhumme hyvin fiksusta pelaajasta. Maguirella on heikkouksia niin kuin kaikilla muillakin, mutta hän on tietoinen niistä ja yrittää kehittää heikkouksiaan.
LUE MYÖS:
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”

- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”