Roy Hodgson: Valmentajiksi ryhtyviltä ex-huippupelaajilta odotetaan liikaa: ”Epärealistisia vaatimuksia”
Englannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Mestaruussarjassa pelaava Birmingham City tiedotti aiemmin tällä viikolla antaneensa potkut päävalmentajalleen Wayne Rooneylle.
Rooney ehti työskennellä joukkueen päävalmentajana noin kolme kuukautta.
15 sarjaottelusta tuloksena oli vain kaksi voittoa. Birmingham putosi Rooneyn alaisuudessa kuudennelta sijalta 20. sijalle, ja taistelee tosissaan putoamista vastaan, vaikka oli ennen Rooneyn pestiä nousukarsintasijalla.
Rooneya Englannin A-maajoukkueessa valmentanut Roy Hodgson tukee entistä pelaajaansa.
– Hän ymmärtää jalkapalloa uskomattomalla tavalla ja puhumme myös entisestä huippupelaajasta. Olen surullinen siitä, mitä tapahtui, mutta tiedän Rooneyn pääsevän sen yli. Luin Rooneyn ottavan pienen tauon jalkapallosta ja minusta se on viisas päätös. Se on selvää, että Rooneysta puhutaan aina, kun kyse on vapaana olevasta valmentajapestistä. Hän todella ymmärtää paljon jalkapallosta. Rooney osoitti sen pelaajana. Hän oli taktisesti hyvin valveutunut pelaaja.
Hodgsonin mukaan entiset huippupelaajat pääsevät valmennustöihin nimensä avulla, mutta toisaalta heille annetaan hyvin epärealistisia vaatimuksia ja odotuksia.
– He ovat tervetulleita seuroihin nimiensä vuoksi. Heidän odotetaan ottavan ohjakset huonosti pelanneesta joukkueesta ja nostavan heidät välittömästi korkealle. Puhumme epärealistisista vaatimuksista. Käytännössä kaikki voivat sanoa, etteivät saaneet todellista mahdollisuutta. Kukaan ei anna heille kahta vuotta tai kolmea siirtoikkunaa aikaa, Hodgson muistutti.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Manchester United harppasi kohti Mestarien liigaa – Chelsea epäonnistui taas
- Tottenhamilta lyötiin ilmat pihalle karulla tavalla – nyt puhuu Roberto De Zerbi
- Ei voi olla totta! Tottenham teki taas tottenhamit sekopäisessä trillerissä
- Hurja putki jatkui Valioliigassa – kiilaako yllätysjoukkue jopa Mestarien liigaan?
- Käsittämätön torjunta Valioliigassa
- Läpimurtopelaaja Pariisista on Valioliiga-seurojen tutkassa
- Crystal Palacen maalitehtailija pitää päänsä
- Vinícius Júnior ei kelvannut Chelsealle – miksi ihmeessä?
- Manchester Cityyn matkalla oleva laituri on kuin hiomaton timantti
- Virallista: Coventryn ensimmäinen pelaajahankinta on selvillä!
- Vinícius Júnior ei kelvannut Chelsealle – miksi ihmeessä?
- Virallista: Coventryn ensimmäinen pelaajahankinta on selvillä!
- ESPN: Tottenham on yhdessä asiassa muita Valioliiga-joukkueita jäljessä
- Manchester Unitedilla vain yksi toppari käytettävissä Chelsea-peliin
- Erling Haaland heitti paineet Arsenalin niskaan: ”Meillä ei ole mitään hävittävää”
- Athletic: Kapteeni jättämässä Liverpoolin vuoden päästä
- Tottenhamin ex-puolustajalta kovaa tekstiä nykyjoukkueesta: ”Eivät ole tarpeeksi hyviä”
- Arsenal on kiinnostunut Espanjan maajoukkuepuolustajasta
- Käsittämätön torjunta Valioliigassa
- Chelsea-pomo kommentoi Liam Roseniorin tilannetta