Sheffield United hankkii maalivahdin Atléticosta
Ivo Grbić on siirtymässä Atléticosta Sheffield Unitediin.
Kyseessä on pysyvä siirto. Fabrizio Romanon mukaan Sheffield United maksaa Grbićista noin 2,5 miljoonaa euroa. Grbić matkusti tiistaina Sheffieldiin lääkärintarkastusta varten.
28-vuotias maalivahti ei ole pelannut tällä kaudella toistaiseksi minuuttiakaan. Grbić oli Atléticon kakkosmaalivahti. Ykkösvahti Jan Oblak on pelannut tällä kaudella kaikki mahdolliset minuutit.
Grbić pelasi viime kaudella 13 ottelua Atléticon paidassa korvatessaan loukkaantunutta Oblakia.
Sarjanousija Sheffield United on voittanut kuluvalla kaudella vain yhden valioliigaottelun. Sheffield United on Valioliigan viimeisellä sijalla. Putoamisviivan paremmalle puolelle on matkaa seitsemän pistettä.
Joukkueen ykkösmaalivahtina torjunut Wes Foderingham on päästänyt 21 otteluun 51 maalia.
LUE MYÖS
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”