Joshua Kimmichin nykyinen sopimus Bayern Münchenin kanssa päättyy ensi kauden jälkeen.

Osapuolet eivät ole toistaiseksi päässeet sopuun jatkosopimuksesta. Kimmichin tulevaisuudesta on puhuttu jo pitkään. Muun muassa Barcelona halusi hankkia keskikenttäpelaajan riveihinsä viime kesänä, mutta Bayern ei suostunut luopumaan avainpelaajastaan.

Bildin saamien tietojen mukaan Kimmich on herättänyt suurta kiinnostusta varsinkin Valioliigassa. Bild kertoo Manchester Cityn ja Liverpoolin olevan kiinnostuneita keskikenttäpelaajasta. Kummatkin seuraavat tarkasti Kimmichin tilannetta Bayernissa.

Bayernin seurajohto joutuu neuvottelemaan Kimmichin lisäksi myös Alphonso Daviesin ja Leroy Sanén kanssa jatkosopimuksista, sillä kolmikon sopimukset päättyvät ensi kauden jälkeen. Bayern ei halua menettää pelaajiaan ilmaiseksi, joten jos jatkosopimusta ei synny kesään mennessä, aikoo seura asettaa heidät myyntiin.

Bildin mukaan PSG yritti hankkia Kimmichin jo tammikuun siirtoikkunassa, mutta Kimmich haluaa pelata kuluvan kauden loppuun Bayernissa ja miettii sen jälkeen tulevaisuuttaan.

Kimmich, 28, on edustanut Bayernia kesästä 2015 lähtien.

LUE MYÖS