André Onana suuttui penkityksestään – oli jättää Afrikan mestaruusturnauksen kesken
Kamerun eteni Afrikan mestaruusturnauksen pudotuspelivaiheeseen. Kamerun kohtaa lauantaina neljännesvälierissä turnauksen voittajasuosikkeihin lukeutuvan Nigerian.
Kamerunin kisajoukkueessa mukana olevan André Onanan tilanne on puhuttanut.
Onana saapui Kamerunin A-maajoukkueen mukaan ensimmäisen ottelukierroksen pelipäivänä pelattuaan vain vuorokautta aiemmin Manchester Unitedin paidassa Tottenhamia vastaan.
Kamerunin päävalmentaja Rigobert Song jätti Onanan katsomoon lohkovaiheen avausottelussa. Onana pelasi sen sijaan toisessa ottelussa Senegalia vastaan. Kamerun hävisi Senegalille 1-3, ja oli pakkovoiton edessä päätöskierroksella.
Song jätti Onanan toistamiseen penkille ja peluutti Ranskan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavaa Fabrice Ondoaa. Ondoa esiintyi edukseen, kun Kamerun kaatoi Gambian 3-2, ja eteni pudotuspeleihin. Ondoan on määrä aloittaa Kamerunin maalilla lauantaisessa Nigeria-ottelussa.
Calciomercaton saamien tietojen mukaan Onana ei ymmärtänyt penkitystään. Onana ajautui sanasotaan Kamerunin jalkapalloliiton puheenjohtajan Samuel Eto’on kanssa. Lähde kertoo Onanan suunnitelleen jopa jättävän turnauksen kesken ja palaavan Manchesteriin, mutta lopulta Eto’o onnistui kääntämään maalivahdin pään.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valioliiga-seurojen havitteleman suurlupauksen hinta nousi yli haamurajan
- Viníciuksen hinta paljastui: ei aivan mahdoton
- Arsenalin uusi hankinta onnistui heti
- Romano: Liverpoolin ykköskohde ei jatka PSG:ssä
- Romano: Arsenal hankkii 16-vuotiaan huippulupauksen
- Jermain Defoen lähtöpasseista lisää tietoa – taustalla ”kasvavia huolia” toiminnasta
- Eddie Howe avasi suunsa – kommentoi Bruno Guimaraesin ja Arsenalin tilannetta
- Liverpoolin puolustus kapenee – uusi loukkaantuminen harjoitusottelussa
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Nuori hyökkääjä, 15, vastasi yhdellä sanalla penkitykseen Manchester Unitedissa
- Brittilehti kertoo huonoja uutisia Viníciuksesta haaveileville Arsenal-faneille
- Liverpoolin puolustus kapenee – uusi loukkaantuminen harjoitusottelussa
- Romano: Liverpoolin ykköskohde ei jatka PSG:ssä
- Eddie Howe avasi suunsa – kommentoi Bruno Guimaraesin ja Arsenalin tilannetta
- Arsenalin uusi hankinta onnistui heti
- Romano: Arsenal hankkii 16-vuotiaan huippulupauksen
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Arvostettu asiantuntija paljastaa: Arsenal tavoittelee kesän suurinta siirtopommia
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta