FA Cupin paikallisottelussa kiehui pahasti yli – katsomossa syttyi valtava tappelu
West Bromwichin ja Wolverhamptonin paikallisottelu FA Cupin neljännellä kierroksella jouduttiin keskeyttämään sunnuntaina väliaikaisesti kannattajien häiriökäyttäytymisen vuoksi.
Yhdessä päädyssä heiteltiin esineitä ja toisessa syttyi iso tappelu sen jälkeen, kun Matheus Cunha oli vienyt Wolvesin 2-0-vierasjohtoon 78. minuutilla.
Kannattajia ryntäsi kentälle ja pelaajat menivät pukuhuoneisiinsa siksi aikaa, että viranomaiset saivat rauhoitettua tilanteen.
Ottelu oli keskeytettynä yli puoli tuntia. Lopulta pelaajat tulivat lämmittelemään kentälle kymmeneksi minuutiksi ennen kuin peli saatiin jatkettua loppuun.
Kyseessä on kolmas Black Country derby viimeisen kymmenen vuoden aikana. Sky Sportsin toimittajat ovat epäilleet, että kotikannattajien katsomoon oli ujuttautunut joitain Wolverhamptonin faneja. Televisiolähetyksessä näkyi, kuinka joitain katsojia retuutettiin paikoiltaan pois.
Ottelu päättyi Wolvesin 2-0-voittoon.
LUE MYÖS!
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä

- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle