Valioliiga-konkari purki miljoonien jättisopimuksensa: ”Ihmiset sanoivat, että olen hullu”
Fulhamin laitahyökkääjä Willian sanoo, että kaikki kutsuivat häntä ”hulluksi”, kun hän lähti Arsenalista kesällä 2021.
Willian, 35, oli siirtynyt Tykkimiesten riveihin vain vuotta aikaisemmin jätettyään Chelsean menestyksekkään jakson jälkeen.
Myös Chelsea oli tarjonnut brassilaiturille sopimusta, mutta Arsenal tarjosi hänelle pidempää, kolmen vuoden diiliä, mikä tarkoitti enemmän rahaa ja vakautta tulevaisuutta ajatellen.
Willianin vuosi Arsenalissa oli kuitenkin pettymys. Hän ei missään vaiheessa yltänyt entiselle tasolleen, ja loppukautta kohden peliaika väheni.
Pitkä diili olisi mahdollistanut sen, että Willian olisi istunut kaksi vuotta vaihtopenkillä ja odotellut rahoja tililleen. Osapuolet päättivät kuitenkin purkaa sopimuksensa ennenaikaisesti hänen aloitteestaan.
Lehtitietojen mukaan Willian ei vaatinut Arsenalilta saataviaan jäljelle jääneistä sopimusvuosista. Hänen palkkatasollaan se tarkoitti noin 23,6 miljoonan euron potista luopumista.
– Se oli vaikea vuosi minulle. Päätin lähteä [Arsenalista], ja minulla oli siinä vaiheessa vielä kaksi vuotta sopimusta jäljellä, kertoo Willian tuoreessa Telegraphin haastattelussa.
– Sanoin vain heille: ”Kuulkaa, puretaan sopimukseni. Tämä ei ole toiminut niin kuin me halusimme. Menen johonkin muualle ja jatkan jalkapallon pelaamista”.
– Ihmiset sanoivat minulle, että olen hullu. ”Et voi luopua tällaisesta rahasta. Kukaan muu pelaaja sinun asemassasi ei ikinä tekisi niin. He antaisivat sopimuksensa kulua ja ottaisivat rahat pois”.
– Mutta minä en ajattele rahaa. Tiedän kyllä, että raha on tärkeää, mutta se ei ole ensimmäinen asia elämässäni. Minulle Jumala on tärkein. Sitten perheeni, sitten jalkapallo. Sitten muut asiat.
Arsenalista lähdettyään Willian käväisi kotimaassaan Corinthiansin riveissä, mutta palasi toissa vuonna Valioliigaan, kun Fulham hankki hänet.
Brassilaituri on pelannut Mökkiläisten riveissä kaikkiaan 56 ottelua tehden niissä kymmenen maalia ja syöttäen kahdeksan.
LUE MYÖS
- Roy Keane latasi suorat sanat Manchester Citystä: ”He ansaitsevat…”
- Alexander Isak loukkaantumisen takia sivuun – tämä on tilanne
- Anthony Gordon pani Espanja-tappion käytännössä yhden pelaajan piikkin
- Bruno Fernandes kakkosena huimalla listalla
- GdS: Roberto Mancini nosti Man Cityssä kahta palkkaa yhtä aikaa
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Anthony Gordon pani Espanja-tappion käytännössä yhden pelaajan piikkin
- GdS: Roberto Mancini nosti Man Cityssä kahta palkkaa yhtä aikaa
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Roy Keane latasi suorat sanat Manchester Citystä: ”He ansaitsevat…”
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Alexander Isak loukkaantumisen takia sivuun – tämä on tilanne
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Bruno Fernandes kakkosena huimalla listalla
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin