Andoni Iraola pettyi FA:n päätökseen: ”Minun on vaikea hyväksyä sitä”

Bournemouthin päävalmentaja Andoni Iraola halusi palkata Iñigo Pérezin apuvalmentajakseen viime kesänä.
Pérez työskenteli viime kaudella Iraolan apuvalmentajana Rayo Vallecanossa.
Pérez, 36, haki työlupaa Englannista, mutta ei lopulta saanut sitä. Pérez joutui siten yllättäen työttömäksi, mutta hänet palkattiin hiljattain Rayon päävalmentajaksi.
Iraola pettyi pahemman kerran, kun ei saanutkaan luottoapuriaan Bournemouthiin.
– Oli selvää, että halusimme hänet valmennusryhmäämme jo kauden alussa. Hän ei vain voi työskennellä täällä. Englannin jalkapalloliiton mielestä Pérez ei vastannut heidän vaatimuksiaan päästäkseen joukkueemme apuvalmentajaksi.
– Siksi Pérezin piti etsiä töitä muualta. Nyt hän sai todella hyvän mahdollisuuden päästyään La Ligassa päävalmentajaksi, ja lisäksi hän tuntee jo valmiiksi joukkueensa pelaajat. Toivon hänelle pelkkää hyvää.
Iraolan on vaikea ymmärtää, miten Pérez ei voi työskennellä apuvalmentajana Valioliigassa, mutta sen sijaan hän voi olla päävalmentaja Espanjan pääsarjassa.
– Minun on vaikea hyväksyä sitä, että joku ei voi työskennellä täällä apuvalmentajana, mutta voi silti toimia La Liga -seuran päävalmentajana, ja lisäksi valmentaa vaikka Euroopassa. Se on kuitenkin hyväksyttävä ja mentävä eteenpäin.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Manchester United on lähtenyt kartoittamaan paikkaajaa André Onanalle
- Sarjanousija Sunderland otti aimo askeleen takapakkia pelaajamarkkinoilla
- Fabrizio Romano: Atlético Madridista on soitettu Chelsea-puolustajalle
- Lehtitiedot: Liverpoolin kesän seuraava huippuhankinta on varmistunut!
- Marcus Rashfordin siirtoa Barcelonaan pidetään läpihuutojuttuna
- Athletic: Crystal Palace saa syyttää itseään Eurooppa-liiga-paikan menettämisestä
- Virallista: Arsenal ja Chelsea tekivät ison pelaajakaupan – siirtosumma voi nousta 60 miljoonaan euroon
- Turkin suurseura teki tarjouksen Manchester Cityn ykkösvahdista
- Tottenham kiinnostunut Bournemouth-topparista – hintalappu selvillä
- Bryan Mbeumo siirtymässä jättisummalla Manchester Unitediin
- Lehtitiedot: Liverpoolin kesän seuraava huippuhankinta on varmistunut!
- Sarjanousija Sunderland otti aimo askeleen takapakkia pelaajamarkkinoilla
- Marcus Rashfordin siirtoa Barcelonaan pidetään läpihuutojuttuna
- Athletic: Crystal Palace saa syyttää itseään Eurooppa-liiga-paikan menettämisestä
- Fabrizio Romano: Atlético Madridista on soitettu Chelsea-puolustajalle
- Manchester United on lähtenyt kartoittamaan paikkaajaa André Onanalle
- Manchester City myi keskikenttäpelaajansa Serie A:han
- Bild: Luis Díaz pääsi Bayern Münchenin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Turkin suurseura teki tarjouksen Manchester Cityn ykkösvahdista
- Neuvottelut käyntiin – João Félix haluaa palata vanhaan seuraansa