Rio Ferdinandilta kova väite: Mikel Arteta jättäisi Arsenalin Manchester Unitedia varten: ”Olen siitä sataprosenttisen varma”

Mikel Arteta on valmentanut Arsenalia joulukuusta 2019 lähtien.
Arteta johdatti Arsenalin FA Cupin mestariksi ensimmäisellä kaudellaan.
Viime kaudella Arsenal johti pitkään Valioliigaa, mutta menetti kärkipaikkansa Manchester Citylle loppuhetkillä, ja sijoittui lopulta toiseksi sarjassa. Arsenal taistelee tälläkin kaudella Valioliigan mestaruudesta. Sarjakärki Liverpool on kaksi pistettä Arsenalia edellä.
Artetan nykyinen sopimus Arsenalin kanssa kattaa vielä ensi kauden.
Pelaajaurallaan 12 vuotta Manchester Unitedia edustanut Rio Ferdinand kertoi Vibe with Five -podcastissaan uskovansa Artetan hyväksyvän Manchester Unitedin tarjouksen, jos hän sellaisen joskus saa.
– Arteta jättäisi Arsenalin siirtyäkseen Manchester Unitediin. Olen siitä sataprosenttisen varma. Kukaan ei sano sen tapahtuvan, mutta jos villissä unessa Erik ten Hag jättäisi Manchester Unitedin ja Arteta olisi heidän ykkösvaihtoehtonsa uudeksi valmentajaksi, niin Arteta kiittäisi Arsenalia tunteikkaista vuosista, mutta sanoisi, että nyt on aika siirtyä eteenpäin.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin
- Virallista: Valioliiga-nousija Sunderland hankki pelaajan Atlético Madridin jäljiltä
- Erik ten Hagin sorsima entinen Man United -pelaaja muistelee manageriaan: ”Se oli käännekohta minulle”
- Athletic: Bayern München kiikaroi Christopher Nkunkua
- Poliisi: Diogo Jotan auto-onnettomuuden todennäköinen syy oli ylinopeus
- Englantilaisseura myöntää uuden peliasunsa rumuuden – väittää olevansa ilmiriidoissa sponsorin kanssa
- Virallista: Tottenhamille vahvistus hiukan eksoottisemmasta sarjasta – samasta maasta tulevaa pelaajaa kokeiltu vain kerran seurahistoriassa
- BBC: Anthony Elanga vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä – Nottinghamin sijoitus kantoi hedelmää
- Chelsea-manageri selitteli joukkueen mahdollista tappiota MM-kisoissa – ja sai nenilleen
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?

- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin