Tottenham-puolustajalta suorat sanat Antonio Contesta: ”Ei ollut mukavaa aikaa”
Djed Spence siirtyi Middlesbrough’sta Tottenhamiin kesällä 2022. Tottenham maksoi laitapuolustajasta noin 14,7 miljoonaa euroa.
Tottenhamin päävalmentaja Antonio Conte ilmoitti julkisuudessa vain hetki siirron jälkeen, ettei hän pyytänyt seuraa hankkimaan Spenceä, vaan kyseessä oli puhtaasti seurajohdon ratkaisu.
Spence jäi Conten alaisuudessa täysin olemattomalle vastuulle. Laitapuolustaja pelasi puolen kauden aikana 41 minuuttia Tottenhamissa ja lähti tammikuussa lainalle Rennesiin.
Spence vietti kuluvan kauden ensimmäisen puolikkaan lainalla Leedsissä, ja siirtyi tammikuussa lainalle Serie A -seura Genoaan.
Athletic haastatteli Spenceä, joka kertoi ensimmäisistä kuukausistaan Tottenhamissa.
– Se ei ollut mukavaa aikaa. Siirryin sinne, mutten päässyt pelaamaan, joten se oli luonnollisesti vaikeaa minulle. Kun siirryt suurseuraan, haluat saada mukavan vastaanoton, mutta minusta ei vain tuntunut oikealta saapuessani sinne. Asiat eivät sujuneet suunnitelmien mukaisesti. Sinulla ei ole paljon tehtävissä, kun et saa mahdollisuutta. On vaikea päästä rytmiin kiinni, eikä ole koskaan helppoa sopeutua uuteen ympäristöön, kun asiat eivät suju.
Spencen ja Conten välinen suhde jäi olemattomaksi.
– Totta puhuen emme olleet juurikaan tekemisissä. Hän on valmentaja, jolla on omat työskentelytapansa. Mielestäni hän ei ole juurikaan tekemisissä pelaajien kanssa. Kyse oli vain harjoittelusta.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”