Tottenham-konkari kohtaa Arsenalin Mestarien liigassa: ”Kaikista paikoista Pohjois-Lontooseen…”
Arsenal ja Bayern München iskevät yhteen Mestarien liigan puolivälierissä.
Kaksikko on kohdannut aiemminkin Mestarien liigan pudotuspeleissä, mutta keskinäisistä otteluista on kulunut jo useita vuosia.
Bayern pudotti Arsenalin Mestarien liigan neljännesvälierissä yhteismaalein 10-2 keväällä 2017. Joukkueiden kokoonpanot ovat sittemmin luonnollisesti muuttuneet täysin. Mohamed Elneny on ainoa Arsenalin nykyisen joukkueen pelaaja, joka edusti lontoolaisseuraa Bayernille kärsityissä murskatappioissa.
Bayern-vahti Manuel Neuer pelasi kummassakin ottelussa täydet minuutit. Neuer on edelleen Bayernin ykkösmaalivahti. Konkari odottaa innoissaan Arsenal-otteluparia.
– Arsenal on todella hyvä joukkue. He ovat hyvässä iskussa. Se ei ole sattumaa, että he johtavat Valioliigaa. Luvassa on kaksi todella vaikeaa ottelua ja meidän on päästävä parhaaseen mahdolliseen iskuun voidaksemme edetä jatkoon. Kyseessä on jännittävä ottelupari, ja odotamme sitä innolla. Olemme onnellisia voidessamme pelata tällaisia otteluita.
Arsenalin paikallisvastustajan Tottenhamin riveissä vuosikaudet pelannut Eric Dier siirtyi tammikuussa Bayerniin. Dier on saanut uudessa joukkueessaan mukavasti peliaikaa, ja palaa heti Pohjois-Lontooseen.
– Tietenkin minulle on erityistä palata Englantiin näin nopeasti Bayern-siirtoni jälkeen, ja kaikista paikoista Pohjois-Lontooseen. Kyseessä on meille hieno mahdollisuus osoittaa laatumme korkeimmalla tasolla. Arsenalilla on kasassa nuori ja hyvin pelaava joukkue.
LUE MYÖS: Thomas Tuchel otti kantaa Mestarien liigan Arsenal-arpaan
LUE MYÖS:
- Jadon Sancho neuvottelee siirrosta La Ligaan
- Arsenal-pelurilta kovaa puhetta tavoitteista
- Andoni Iraola ylisti hattutemppusankaria: ”Koko ajan uhka”
- Erling Haaland rikkoi Lionel Messin ja Sergio Agüeron ennätykset
- Manchester City iskettiin kanveesiin Mestarien liigan jättiottelussa
- Liverpoolin tähtihankinta onnistui vihdoin – hattutemppu yhdeksän maalin illassa
- Toimittaja: Man Unitedin mitta täyttymässä – Michael Carrickille annettiin takaraja
- Antonio Conte takaisin Valioliigaan? Manchester United väitetysti kiinnostaa
- Sky: Lisandro Martínezin purkauksella voi olla isoja seurauksia
- Athletic: Man Unitedin tähtipelaajalle napsahtamassa sakot
- Arsenalilta raju ilmoitus – joukkopotkut!

- SER: Tottenhamin avainpelaaja haluaa siirtyä La Ligaan – herättänyt Barcelonan ja Real Madridin kiinnostuksen