Hollantilaistähti haluaa siirtyä Valioliigaan: ”Olisin valmis kestämään sateisia päiviä…”
Teun Koopmeiners on noussut Serie A:n parhaimpien keskikenttäpelaajien joukkoon.
Seuratasolla Atalantaa edustava monipuolinen keskikenttäpelaaja on iskenyt kuluvalla kaudella komeat kymmenen maalia Serie A:ssa. Lisäksi hollantilaispelaaja on antanut kolme maalisyöttöä.
Koopmeiners, 26, pelasi aikoinaan Feyenoordissa puolustavana keskikenttäpelaajana, mutta teki silläkin pelipaikalla hurjia tehoja. Atalantassa Koopmeinersiä on peluutettu myös hyökkäävänä keskikenttäpelaajana.
Parhaillaan Hollannin A-maajoukkueen mukana oleva Koopmeiners kertoi De Telegraafin haastattelussa haluavansa vaihtaa maisemaa kuluvan kauden jälkeen. Koopmeiners ilmoitti olevansa kiinnostunut etenkin siirrosta Valioliigaan.
– Viime vuonna Napoli oli kiinnostunut minusta, mutta lopulta seurat eivät päässeet sopuun siirrosta. Kerroin Atalantalle haluavani siirtyä muualle tulevana kesänä. Olemme viettäneet vaimoni kanssa hienoa aikaa täällä Italiassa, mutta joiden englantilaisseurojen vuoksi olisin valmis kestämään sateisiakin päiviä.
– Toivottavasti saan mahdollisuuksia, jotta voin miettiä niitä, Koopmainers totesi.
Koopmeinersin nykyinen sopimus Atalantan kanssa päättyy kesällä 2027. Atalantan on kerrottu asettaneen pelaajalleen noin 40 miljoonan euron hintalapun.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Romano: Newcastle United on lähellä sopimusta lupaavan espanjalaislaiturin kanssa
- Liverpool-pelaaja jää sittenkin sivuun MM-kisoista
- BBC: Toppari jättää Chelsean kesällä
- BBC: Nottingham Forest hylkäsi Manchester Cityn jättitarjouksen tähdestään
- Jamie Vardy: Näin englantilainen ja italialainen jalkapallo poikkeavat toisistaan
- Valioliigaseuran päävalmentaja astuu syrjään
- ESPN: Valioliigan läpimurtopelaajasta valmistellaan brittihistorian ennätyshankintaa!
- Mitä ihmettä Valioliigan jumboseurassa tapahtuu? Nyt voi tulla erikoinen ratkaisu
- Yllätyskäänne? Real Madrin päävalmentaja voi olla siirtymässä Valioliigaan
- Myrskyvaroitus – tällä kokoonpanolla Englanti möyhensi vastustajansa MM-kenraalissa
- Marcus Rashfordista tuli ratkaisu – myös Jadon Sanchon kohtalo on nyt selvillä
- Lehti: Brighton asetti tähdelleen valtavan hintalapun – Tottenham valmistelee uutta tarjousta
- Se oli siinä – suomalaispelaaja ulos Chelseasta!
- Roy Keane paljasti: Keskusteli Bruno Fernandesin kanssa – ”Halusi puhua kanssani”
- Myrskyvaroitus – tällä kokoonpanolla Englanti möyhensi vastustajansa MM-kenraalissa
- Englannin tähden pelikunto herättää kysymysmerkkejä – näin Thomas Tuchel kommentoi
- Tuttosport: Emiliano Martínez haluaa siirtyä Italiaan
- Manchester City räjäyttämässä joukkueensa – nämä seitsemän pelaajaa myynnissä!
- Virallista: Yves Bissouma jättää Tottenhamin
- Kova vahvistus: MM-kisahyökkääjä palaa Valioliiga-jumboon