Bayern München kiinnostunut Roberto De Zerbistä – keskustellut jo valmentajan kanssa
Roberto De Zerbi on noussut viimeisen puolentoista vuoden aikana maailman kiinnostavimpien valmentajien joukkoon.
De Zerbi teki jo aiemmin loistavaa työtä Sassuolossa, mutta siirryttyään Brightonin peräsimeen on hänen laadukkaasta työstään alettu puhumaan myös kansainvälisesti.
De Zerbi luotsasi Brightonin viime kaudella sensaatiomaisesti kuudenneksi Valioliigassa ja sitä kautta ensimmäistä kertaa seurahistoriassa europeleihin. Brighton eteni Eurooppa-liigassa lopulta neljännesvälieriin.
44-vuotias italialaisvalmentaja on herättänyt Brighton-pestin aikana useiden suurseurojen kiinnostuksen.
Muun muassa Barcelonan on kerrottu olevan toden teolla De Zerbin kintereillä, mutta seura ei haluaisi maksaa hänestä korvausta Brightonille. Brightonin on kerrottu vaativan De Zerbistä noin 15 miljoonaa euroa päästääkseen hänet muihin maisemiin.
Relevon tunnettu jalkapallotoimittaja Matteo Moretto paljasti myös Bayern Münchenin olevan kiinnostunut De Zerbistä.
Moretton saamien tietojen mukaan viime viikkojen aikana Bayern on keskustellut De Zerbin kanssa. De Zerbi on hyvin kiinnostunut Bayernin valmentamisesta, mutta aikoo toistaiseksi odottaa seuraavan siirtonsa suhteen.
Leverkusen-luotsi Xabi Alonso on edelleen Bayernin ykkösvaihtoehto Thomas Tuchelin korvaajaksi, mutta saksalaismedian mukaan Alonso siirtyy ennemmin Liverpoolin kuin Bayernin peräsimeen. Jos Alonso päätyy Liverpooliin, kääntää Bayern lopullisesti katseensa De Zerbin suuntaan.
LUE MYÖS
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”