Liverpool voitti Sheffield Unitedin torstaina kotikentällään 3-1 Valioliigassa.

Kotijoukkue siirtyi reilun vartin kohdalla johtoon tuurin avittamana. Bladesin maalivahti Ivo Grbić aikaili pallon kanssa ja Liverpoolin Darwin Núñez onnistui peittämään avauksen siten, että pallo meni suoraan uruguaylaishyökkääjästä maaliin.

Myös Sheffield Unitedilla oli tuuria matkassa, kun se tuli tasoihin 58. minuutilla. Gustavo Hamerin pusku ei itsessään ollut kovin vaarallinen, mutta se kimposi Liverpoolin Conor Bradleyn kautta isäntien omaan maaliin.

Liverpool meni takaisin johtoon, kun varsinaista peliaikaa oli noin vartti jäljellä. Vieraat eivät saaneet purettua palloa kunnolla ja Alexis Mac Allister tälläsi rangaistusalueen rajalta pallon ylänurkkaan huimalla voimalla.

Kotijoukkue osui vielä kertaalleen 90. minuutilla, kun Cody Gakpo puski pelivälineen sisään Andy Robertsonin keskityksestä.

Tuloksen myötä Liverpool nousi takaisin sarjakärkeen ja Sheffield United jatkaa vihoviimeisenä, kymmenen pisteen päässä putoamisviivasta. Liverpool on kaksi pistettä edellä Arsenalia ja kolme pistettä edellä Manchester Cityä, kun kahdeksan kierrosta on jäljellä.

Viaplay näyttää Valioliigan ottelut.

LUE MYÖS!