Manchester Unitedin jättänyt pelaaja tähtää takaisin Englannin maajoukkueeseen – ”Olen käynyt h*lvetin läpi”
Dean Henderson tähtää takaisin Englannin maajoukkueeseen. Crystal Palacen maalivahti nauttii jälleen pelaamisesta selätettyään pitkät loukkaantumisongelmansa.
Henderson, 27, on noussut Palacen aloittavaksi maalivahdiksi Sam Johnstonen saatua kyynärpäävamman maaliskuun maajoukkuekomennuksella. Hän siirtyi Etelä-Lontooseen viime kesänä poistuttuaan Manchester Unitedista.
Jos kutsu Saksan EM-kisoihin tulisi, Henderson ei epäröisi lähteä.
– Miksipä ei? Olin aiemmin kunnossa ollessani aina Englannin maajoukkueringissä. Sinusta ei tule huonoa maalivahtia yhdessä yössä. Jos kyse on loukkaantumisista tai muusta, tarvitset aikaa tehdä töitä ja palata parhaaseen kuntoon, Henderson kommentoi Athleticin haastattelussa.
– Nautin nyt taas jalkapallosta. Minulla on hymy kasvoillani. Tiedän olevani kunnossa. Uskon pystyväni siihen ja minun on todistettava taitoni, että Englanti kutsuu minut. Se olisi mahtavaa ja olisin mielelläni mukana.
Evertonin Jordan Pickford, Newcastlen Nick Pope ja Arsenalin Aaron Ramsdale ovat muodostaneet Englannin maajoukkueen maalivahtikolmikot. Henderson ja seuratoveri Johnstone ovat olleet kirittämässä tätä trioa.
Ramsdalen putoaminen Arsenalissa kakkostorjujaksi ja Popen olkapäävamma saattavat kuitenkin muuttaa asetelmia EM-joukkueen valinnoissa.
Henderson on kärsinyt itse myös loukkaantumisongelmista viimeisen kahden kauden aikana. Viimeisimpänä takareisivamma piti hänet sivussa syyskuun lopusta joulukuuhun.
Myös kolmosvahdin paikka EM-kisakoneessa kelpaisi Hendersonille.
– En ole tuntenut enää itseäni niin yksinäiseksi kuin viimeisen 11 kuukauden aikana. Olen käynyt helvetin läpi ja tullut takaisin. Olen nyt onnellinen ja nautin olostani.
– Lähtisin mukaan mielelläni missä tahansa roolissa. Menisin vain torjumaan, pysäyttämään rangaistuspotkuja ja auttamaan heitä missä roolissa tai muodossa tahansa.
LUE MYÖS!
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- ESPN: Rodrin siirto lähellä? Nyt tipahti uutta tietoa
- Jättikauppa Valioliigassa oli mahdollinen – onko nyt liian myöhäistä?
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Leeds: Koko ajan ylöspäin
- Arsenal kiinnostui Englannin maajoukkuemiehestä – Bayer Leverkusen ei halua luopua
- Toimittaja: Liverpool lähellä jättihankintaa – 125 miljoonaa euroa pöytään
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Everton: Rauhallisesti ylöspäin
- Tijjani Reijnders antoi hyväksynnän siirrolle – muuttaako tämä Rodrin tilanteen?
- Aikakauden loppu – Leicester City laitettiin myyntiin
- Vinicius meni ohi – Arsenal käänsi katseet uuteen tähtihyökkääjään
- Huipputuomari vetäytyi Valioliigasta – avasi nyt syyn päätökselle
- Vinicius meni ohi – Arsenal käänsi katseet uuteen tähtihyökkääjään
- Toimittaja: Liverpool lähellä jättihankintaa – 125 miljoonaa euroa pöytään
- Tijjani Reijnders antoi hyväksynnän siirrolle – muuttaako tämä Rodrin tilanteen?
- Aikakauden loppu – Leicester City laitettiin myyntiin
- Huipputuomari vetäytyi Valioliigasta – avasi nyt syyn päätökselle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Everton: Rauhallisesti ylöspäin
- Tottenham myy kapteeninsa La Ligaan
- Enzo Maresca paljasti – tästä syystä Erling Haaland ei voi olla Man Cityn kapteeni
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Newcastle: Mihin menossa?
- Supertietokone ennusti Valioliigan mestarin – haastajille kylmää kyytiä