FA Cupiin isoja muutoksia – Valioliiga-seurat eivät enää pelaa uusintaotteluja
FA Cupin uusintaotteluista luovutaan kilpailun ensimmäisestä kierroksesta lähtien.
Ensi kaudella voimaan astuva muutos on osa Englannin jalkapalloliiton (FA) ja Valioliigan kuusivuotista sopimusta.
FA lisäsi, että ensi kaudesta lähtien yhtä vaille kaikki FA Cupin kierrokset pelataan viikonloppuisin. Ainoana poikkeuksena toimii neljäs kierros, jonka peliaikaa pidennetään perjantaista keskiviikkoon.
Ensi vuoden finaali pelataan Valioliigan 37. kierroksen viikonlopun lauantaina siten, että perjantaina tai lauantaina ei pelata pääsarjapelejä.
Myös neljännen ja viidennen kierroksen pelit sekä puolivälierät pelataan jatkossa siten, että ne eivät mene päällekkäin Valioliiga-ottelujen kanssa.
Tämän kauden FA Cupin loppuottelu pelataan 25. toukokuuta, kuusi päivää sen jälkeen, kun Valioliiga on päättynyt. Vuosina 2021-2022 finaalit järjestettiin viikkoa ennen Valioliiga-kauden päättymistä, mutta kaikki muut FA Cupin loppuottelut on vuodesta 2013 lähtien järjestetty sen päättymisen jälkeen.
Nykyisessä muodossaan FA Cupissa ei ole uusintaotteluita viidennestä kierroksesta alkaen, mutta FA:n mukaan uusintaotteluiden poistaminen aikaisemmasta vaiheesta on tehty ”UEFA:n laajennettujen kilpailujen aiheuttamien kalenterimuutosten vuoksi”.
UEFA lanseerasi Konferenssiliigan vuonna 2021, ja Mestarien liigan lohkovaiheen joukkueiden määrä nousee ensi kaudella 32:sta 36:een. Lisäksi FIFA:n seurajoukkueiden MM-turnaus laajenee ensi vuodesta alkaen 32 joukkueen kilpailuksi.
FA Cupin karsintakierroksilla – joissa viidennestä kymmenenteen sarjatasoon kuuluvat joukkueet kilpailevat paikoista varsinaisella ensimmäisellä kierroksella – pelataan jatkossakin uusintaotteluja.
Ykkösliigan ja Kakkosliigan joukkueet tulevat mukaan varsinaisella ensimmäisellä kierroksella, ja Valioliigan ja Mestaruussarjan joukkueet tulevat mukaan kolmannella kierroksella.
Uuden sopimuksen myötä Valioliiga kasvattaa ruohonjuuritasolle maksamaansa rahoitusta 33 miljoonalla punnalla.
LUE MYÖS!
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Gabriel Jesus avautui: ”Mietin siirtoa päivittäin, olisi unelma palata takaisin”
- Burnley tienasi hurjat summat, vaikka joukkue putoaa Valioliigasta
- Paljastus: Thomas Tuchel jätti isoja nimiä ulos Englannin MM-kisaryhmästä
- Telegraph: Newcastle ei luovuta jättihankintansa suhteen
- GdS: Juventus jäämässä ulos Mestarien liigasta – Alisson haluaa silti siirtyä seuraan
- Marco Silva jättämässä Valioliigan – siirtyy kotimaansa suurseuran peräsimeen
- Manchester Unitedin Casemiro siirtymässä MLS:ään
- Bild: Oliver Glasner odotti saavansa huipputarjouksia Englannista – ehdolla saksalaisseuran päävalmentajaksi
- Guardian: Arsenal antaa Mikel Artetalle huomattavan palkankorotuksen
- AS Romalle on tarjottu Nottingham Forestin hyökkääjää
- Kicker: Manchester United haluaa Bundesliigan syöttökoneen
- Guardian: Arsenal on Valioliigan sensaatiohyökkääjän kintereillä
- Aston Villa voitti Eurooppa-liigan näytöstyyliin!
- Guardian: Arsenal antaa Mikel Artetalle huomattavan palkankorotuksen
- Bild: Oliver Glasner odotti saavansa huipputarjouksia Englannista – ehdolla saksalaisseuran päävalmentajaksi
- Manchester Unitedin Casemiro siirtymässä MLS:ään
- Marco Silva jättämässä Valioliigan – siirtyy kotimaansa suurseuran peräsimeen
- PSG-valmentaja Luis Enrique paljasti, missä Arsenal on maailman paras
- AS Romalle on tarjottu Nottingham Forestin hyökkääjää
- GdS: Juventus jäämässä ulos Mestarien liigasta – Alisson haluaa silti siirtyä seuraan