Jamie Carragherilta suorat sanat Darwin Núñezista: ”Liverpoolin on tehtävä suuri päätös”
Darwin Núñez pelaa toista kauttaan Liverpoolissa.
Núñez, 24, on viimeistellyt kuluvalla kaudella 50 otteluun 18 maalia. Valioliigassa täysosumia on syntynyt 11 kappaletta.
Núñez on saanut toistuvasti kritiikkiä etenkin viimeistelystään. Kritiikkiä satoi myös keskiviikkoisen Everton-tappion jälkeen. Uruguaylaiskärjellä oli muutama maukas maalipaikka, mutta viimeiset ratkaisut jättivät toivomisen varaa.
Jamie Carragher otti kantaa Núñezin tilanteeseen. Liverpool-legendan mukaan joukkue tarvitsee laadukkaan maalintekijän, joka onnistuu maalinteossa myös kauden tärkeimmissä otteluissa.
– Núñez on ollut Liverpoolissa kahden kauden ajan. Olen itsekin syyllistynyt siihen, että haluan hänen pelaavan mahdollisimman hyvin, koska hänessä on niin paljon asioita, joista pidän. Núñez juoksee ahkerasti, aiheuttaa ongelmia vastustajan puolustukselle ja tekee joskus oudon maalin.
– Liverpool taistelee kuitenkin mestaruudesta ja tarvitset hyökkääjän, joka onnistuu maalinteossa Old Traffordilla, Goodison Parkilla, europeleissä Atalantan vieraana… Täällä ei ole aikaa hukattavaksi. Kyse ei ole enää loka- tai marraskuusta. Nyt puhutaan mestaruustaistelusta, Carragher muistutti Sky Sportsille.
Carragherin mukaan Núñez ei ole tarpeeksi hyvä pelaaja Liverpoolille, jos seura meinaa taistella tärkeimmistä pokaaleista.
– Yleensä puhumme siitä, että ensimmäisellä kaudella pelaajalle annetaan aikaa sopeutumiseen ja sarjan nopeuteen. Alkukaudella näytti jo siltä, että Núñez on kehittynyt, mutta sittemmin se ei ollutkaan niin. En usko Núñezin enää kehittyvän massiivisesti. Hän on juuri sellainen pelaaja kuin olemme nähneet viimeisen kahden vuoden aikana. Mielestäni Núñez ei ole tarpeeksi hyvä, jotta joukkue voisi voittaa suurimmat pokaalit, joten seuran on tehtävä kesällä suuri päätös.
LUE MYÖS
- Edellisestä pelistä lähes vuosi – Matthijs de Ligt palaa Man Unitedin kokoonpanoon
- Fulham-valmentaja potku-uhan alla
- Valioliiga-pelurilta sympaattinen ele maalin jälkeen
- Steven Gerrardilta kova ulostulo Manchester Citystä: ”Heidät pitää laittaa kärsimään”
- Coventry murskasi Newcastlen ja ylsi historialliseen temppuun
- Michael Carrick kertoi huonoja uutisia ennen Man Unitedin Mestarien liigan ottelua
- Diego Simeone kertoi mielipiteensä Man Unitedista
- Näkökulma: Liverpoolin jättihankinnat ovat helppoja syntipukkeja
- Andoni Iraola antoi palaa tuomarista – latasi uhkauksen: ”Voitte olla varmoja siitä”
- Liverpoolin tappio aiheutti rajut tappelut – poliisi sai vakavia vammoja
- Näin Erling Haaland kommentoi Manchester Cityn voittoa Liverpoolista
- Peter Schmeichel esitti kuuden kohdan toimenpideohjelman
- Manchester Cityn ympärillä kuohuu – Britannian pääministeri nyt myrskyn silmässä
- Man Cityä haukuttiin huijareiksi – Enzo Marescalta kylmä vastaus
- Gary Neville maalasi synkän kuvan: ”Valioliigan ylle lankeaa valtava varjo”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Florian Wirtzistä
- ESPN: Arne Slot löysi uuden työpaikan
- Liverpool-fanit eivät säästelleet sanojaan – raju viesti Manchester Citylle
- Wayne Rooney kummasteli Liverpool-pelaajan ratkaisua: ”Naiivia ja tyhmää”
- Arsenal-legenda kertoi mielipiteensä Bukayo Sakasta: ”Ei ole enää sellainen pelaaja”