Chelsea pelaa jälleen välttävää kautta. 

Chelsea on parhaillaan yhdeksäntenä Valioliigassa ja jäänee toistamiseen ulos europeleistä. Chelsea sai keskittyä tällä kaudella vain Valioliigaan, mutta siitä huolimatta 32 sarjaottelusta tuloksena on vain 13 voittoa ja 47 pistettä.

Hollantilaislegenda Ruud Gullit kritisoi Chelseaa The Sunin haastattelussa. Gullitin mielestä Chelsea on hankkinut liikaa uusia pelaajia.

– Kun katson Chelsean otteluita, näen, ettei joukkue tule toimimaan. He ovat hankkineet liikaa pelaajia. Joukkue on yhtä kaaosta. On mahdotonta menestyä, kun tuot joukkueeseen liikaa uusia pelaajia. Pochettino tiesi sen tehdessään sopimuksen Chelsean kanssa. Se on hänen vastuunsa. En syytä häntä, mutta hän on vastuussa.

– Joukkueesta puuttuu laatua. Sen näkee etenkin tärkeillä hetkillä. Joukkue ei kykene syöttämään palloa eteenpäin riittävän nopeasti. Pelaajat ottavat jatkuvasti ylimääräisiä kosketuksia ja sitten onkin jo liian myöhäistä syöttää. Sieltä puuttuu laatua.

Hiljattain Chelsean Noni Madueke ja Nicolas Jackson riitelivät kentällä siitä, kumpi saisi laukoa rangaistuspotkun. Kaksikko töni toisiaan, eikä lopulta kumpikaan saanut ampua pilkkua. Cole Palmer iski rangaistuspotkun varmasti maaliin. Gullit pitää välikohtausta häpeällisenä.

– Se oli lapsellista. Tuollaista ei tapahdu oikeassa joukkueessa. Se oli häpeällistä niin valmentajalle kuin seurajohdollekin. Voitteko kuvitella minun tappelevan Marco van Bastenin kanssa? Se olisi hullua. Tappelisiko joku Roy Keanen kanssa Manchester Unitedissa? Se oli täysin naurettavaa. Kaikki Chelsean pelaajat ajattelevat olevansa parempia kuin todellisuudessa ovatkaan. Se on kaikista pahinta. Heillä on liikaa pelaajia, jotka ajattelevat olevansa parempia kuin oikeasti ovat.

LUE MYÖS