André Onanan karu virhearvio maksoi Manchester Unitedille pisteitä – manchesterilaisille myös loukkaantumishuolia
André Onanan virhe kostautui, kun Manchester United menetti kotonaan pisteitä Burnleya vastaan. Sarjanousija haki Old Traffoldilta 1-1-tasatuloksen.
United tarrasi voittoon kiinni 79. minuutilla Antonyn kauden ensimmäisellä Valioliiga-maalilla. Brasilialainen katkaisi Burnleyn harhasyötön ja karkuun ponkaissut laituri sijoitti laukauksensa varmasti oikeaan alanurkkaan.
Vain neljä minuuttia ennen täyttä aikaa kuitenkin Onana töpeksi ja osui vastaantulossaan nyrkillä Zeki Amdouniin. Näin pallo vietiin lyhyen VAR-tarkastuksen jälkeen pilkulle.
Amdouni antoi itse rangaistuspotkunsa ja naulasi eleettömän tasoituksen oikeaan nurkkaan Onanan hypättyä vastakkaiseen suuntaan.
Unitedille loppuhetkillä huolia toi myös Scott McTominayn loukkaantuminen. Skotlantilaisen peli päättyi polvivammaan kolme minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä.
Man United on 34 kierroksen jälkeen Valioliigan sarjataulukossa kuudentena pisteen Newcastlea edellä. Sarjapaikastaan taisteleva Burnley majailee sijalla 19 kaksi pistettä putoamisviivan alla.
LUE MYÖS!
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
