Valioliigan ensimmäinen putoaja selvillä – näin kommentoi manageri
Sheffield Unitedin päävalmentaja Chris Wilder sanoo, että hänen ja pelaajien on otettava vastuu seuran kohtalosta.
Blades varmistui lauantaina kauden ensimmäiseksi putoajaksi, kun se hävisi Newcastlen vieraana 1-5.
Sheffield United on kerännyt 35 ottelusta yhteensä vain 16 pistettä, eikä se voi enää ottaa kiinni 17. sijalla majailevaa Nottingham Forestia.
Ainoastaan kauden 2007-08 Derby (11) ja kauden 2005-06 Sunderland (15) ovat keränneet Valioliigassa vähemmän pisteitä kuin Sheffield United tällä kaudella.
Wilder, 57, palasi viime joulukuussa Bladesin peräsimeen toimittuaan tehtävässä aiemmin jo vuosina 2016-2021. Hän on toisella pestillään johdattanut joukkueensa 21 sarjaotteluun, joista Sheffield United on voittanut kaksi ja hävinnyt 14.
Blades on koko kaudella voittanut vain kolme peliä Valioliigassa.
– Tämä kirvelee ja sattuu. Meidän on tunnustettava se, sanoi Wilder BBC:lle.
– Meillä on niin paljon työtä tehtävänä harjoituskentällä. Meidän on saatava kunnon pre-season alle.
– Sheffield United on todella hyvä jalkapalloseura. Uskon, että kaikki ymmärtävät sen, mutta kausi on ollut todella huono.
LUE MYÖS!
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yllätysnimi tähyää takaisin Englannin maajoukkueeseen
- Kriisissä oleva Leicester tekemässä kovan kaappauksen taustoihin
- Nouseeko Man Unitedin supervaihtomies jo avaukseen? – ”Carrick uskoo minuun”
- Cityn nuorukainen ratkaisi – Pep Guardiola tyrmäsi tilastot
- Gary Neville kertoi mielipiteensä Michael Carrickin United-pestistä: ”Tehnyt loistavaa työtä, mutta…”
- Jamie Carragher: Florian Wirtz noussut viimein odotetulle tasolle
- Harry Redknapp, 78, olisi halunnut palata Tottenhamin päävalmentajaksi
- Manchester Unitedin toppari loukkaantui – Carrick: ”Tämä on meille pettymys”
- Näin Gary Neville kuvailee Tottenhamin tilannetta: ”Olisi valtava shokki”
- Sesko iski jälleen vaihdosta – Manchester United haki niukan vierasvoiton Evertonista
- Paul Scholes kritisoi Arsenal-tähteä: ”Liian tunteellinen”
- Sesko iski jälleen vaihdosta – Manchester United haki niukan vierasvoiton Evertonista
- Manchester Unitedin toppari loukkaantui – Carrick: ”Tämä on meille pettymys”
- Valioliigan pienin stadion kasvaa – Bournemouth julkisti mittavan laajennussuunnitelman
- Gary Neville: Tämä oli Rúben Amorimin suurin virhe Manchester Unitedissa
- Englantiin siirtynyt hyökkääjä: Näin Serie A ja Valioliiga eroavat toisistaan
- Näin Gary Neville kuvailee Tottenhamin tilannetta: ”Olisi valtava shokki”
- Jamie Carragher: Florian Wirtz noussut viimein odotetulle tasolle
- Gary Neville kertoi mielipiteensä Michael Carrickin United-pestistä: ”Tehnyt loistavaa työtä, mutta…”
- Wayne Rooney: Tottenhamista on tullut Valioliigan alemman keskikastin seura
