Jättinöyryytys! Manchester United teki kyseenalaista historiaa
Manchester United koki valtavan nöyryytyksen maanantai-iltana Etelä-Lontoossa. Crystal Palace jyräsi vieraansa suvereenisti 4-0-lukemin.
Man United teki tappiolla historiaa. Seura ei ole hävinnyt Valioliigan aikakaudella kertaakaan 13 ottelua yhden kauden aikana.
United on päästänyt myös tällä kaudella 81 maalia. Määrä on kaikki kilpailut mukaan lukien suurin sitten kauden 1976-77.
Palace aloitti maalinteon jo 12. minuutilla. Michael Olise karkasi Casemirolta ja viimeisteli tarkan laukauksen takanurkkaan.
United oli tasoittaa avauspuoliskon puolivälissä, kun puskupallo upposi verkkoihin. Rasmus Hojlund kuitenkin rikkoi tilanteessa otettuaan hypätessään kontaktin Palace-vahti Dean Hendersoniin ja maali hylättiin.
Sen sijaan isännät saivat tehtyä vielä toisen maalin ennen taukoa. Jean-Philippe Mateta yllätti André Onanan pienestä kulmasta ja laukoi Palacen kahden maalin johtoon.
Toisen puoliskon alkuun United oli lähellä nousta peliin mukaan kavennuksella. Casemiro osui ensin puskullaan tolppaan ja viimeisteli tämän jälkeen jatkon verkkoihin. Paitsiolippu nousi eikä tätäkään maalia hyväksytty vieraille.
Vain viisi minuuttia myöhemmin Eagles rankaisi kolmannen kerran kulmapotkun jälkitilanteesta Jonny Evansin purkupallon epäonnistuttua katastrofaalisesti. Joachim Andersen ohjasi pallon vierelleen ja Tyrick Michell viimeisteli jo kolmannen osuman Unitedin verkkoihin.
Kaikkea ei oltu vielä nähty. 66. minuutilla Daniel Muñoz riisti helposti pallon Casemirolta ja ruokki Oliselle illan toisen maalinsa.
Man United putosi tappion myötä sarjataulukossa Chelsean taakse kahdeksanneksi. Palace majailee sijalla 14, kun kierroksia on kaksi jäljellä.
LUE MYÖS!
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
