Manchester United sai pahasti pataan – Erik ten Hag vakuuttaa olevansa oikea manageri tehtävään
Manchester Unitedin manageri Erik ten Hag vakuuttaa, että hän on yhä oikea valmentaja joukkueen peräsimeen.
United kärsi maanantaina nöyryyttävän 0-4-tappion Crystal Palacen vieraana. Manchesterilaiset ovat Valioliigassa vasta kahdeksantena, kun kolme kierrosta on enää jäljellä.
Manchester United on päästänyt tällä kaudella peräti 81 maalia, kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan. Viimeksi Unitedin puolustus on vuotanut yhtä pahasti kaudella 1976-77.
Ten Hagin mukaan jo Palacen ensimmäisessä maalissa kävi ilmi, että hänen joukkueensa ei ollut tehtäviensä tasalla.
– Sellaista maalia ei pitäisi tapahtua, koska me annamme todella selkeät ohjeet, miten meidän puolustaa niissä tilanteissa. He (pelaajat) eivät tuoneet sitä kentälle. Meidät murskattiin, sanoi hollantilaisluotsi Sky Sportsin mukaan.
– On täysin selvää, että tämä on alisuoriutumista. Emme toimineet niin kuin halusimme, eikä se riitä. Olemme hyvin pettyneitä. Kannattajamme olivat takanamme ja meidän olisi pitänyt jatkaa taistelua, kuten fanimme tekivät.
– Aina on syitä, kaikki näkevät takalinjamme – meillä on valtavia ongelmia, sanoi ten Hag loukkaantumisiin viitaten.
– Loppujen lopuksi meidän pitää elää sen kanssa ja meidän olisi pitänyt pystyä parempaan.
Manchester Unitedin huonot otteet ovat johtaneet spekulaatioihin ten Hagin tulevaisuudesta. Seuran uusi osaomistaja INEOS on ryhtynyt uudistamaan urheilujohtoa rutkasti ja useita valmentajia on huhuttu uudeksi manageriksi.
Ten Hagilta kysyttiin, uskooko hän olevansa oikea valmentaja tehtävään.
– Ehdottomasti. Jos oikeat pelaajat ovat käytettävissä, meillä on hyvä joukkue. Meiltä puuttuu lähes koko takalinja, ja silloin meillä on ongelmia.
– Jatkan taistelua. Valmistelin joukkueen parhaalla mahdollisella tavalla. Se ei riittänyt ja minun on otettava siitä vastuu, mutta löydän energiaa ja valmistelen heidät sunnuntain peliin.
LUE MYÖS!
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
