Cesc Fàbregas: West Ham tekemässä oikean ratkaisun: ”Minun ei pitäisi sanoa niin…”
West Hamin on määrä palkata Julen Lopetegui uudeksi päävalmentajakseen.
Osapuolet ovat päässeet yhteisymmärrykseen sopimuksesta. Lopetegui korvaa David Moyesin, joka jättää West Hamin kuluvan kauden jälkeen.
Lopetegui erosi Wolverhamptonin päävalmentajan paikalta juuri ennen kuin kuluva kausi potkaistiin käyntiin. Lopetegui oli pettynyt seurajohdon petettyihin lupauksiin ja vaikeaan taloustilanteeseen.
Cesc Fàbregas kertoi mielipiteensä Lopeteguista Planet Football haastattelussa.
– Mielestäni hän on hyvä valmentaja. Minun ei pitäisi sanoa niin, koska hän potki minut ulos Espanjan A-maajoukkueesta. Hän oli se maajoukkuevalmentaja, joka ei enää puhunut minulle. Se sattuu edelleen. Lopetegui on silti hyvä valmentaja. Hän menestyi Espanjan alle 21-vuotiaiden peräsimessä.
Sitten tapahtui se välikohtaus, kun Lopetegui teki sopimuksen Real Madridin kanssa ja Espanjan jalkapalloliitto erotti hänet juuri ennen MM-kisoja. Kun Real Madrid tekee kanssasi sopimuksen, olet tehnyt jotain oikein. Esimerkiksi Lopeteguin Sevilla pelasi hyvää jalkapalloa. He voittivat Eurooppa-liigan.
Fábregas muistuttaa Lopeteguin tehneen hyvää työtä Wolverhamptonissa.
– Hän teki hyvää työtä Wolverhamptonissa. Lopetegui loi sinne hyvän ilmapiirin ja hyvän pelitavan. Lopetegui onnistui saamaan heidät pois putoamisviivan alapuolelta. En tiedä, miksi hän jätti Wolverhamptonin. Hän on valmentaja, jolla on hyvin selvät suunnitelmat siitä, miten hänen joukkueensa pitäisi pelata.
Fàbregas tiedostaa West Hamin olevan valmis pelilliseen muutokseen palkatessaan Lopeteguin.
– Mielestäni hän voi olla hyvä valinta West Hamille. Hän peluuttaa erilaista jalkapalloa verrattuna siihen, mitä olemme nähneet West Hamilta viime vuosina.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lähde: Girona haluaa myydä avainpelaajansa Manchester Cityyn
- Nicolas Jackson palaamassa kesällä Chelseaan – Bayern München ei lunasta hyökkääjää itselleen
- Arsenal palasi Valioliigan kärkeen – Eberechi Eze ja Kai Havertz loukkaantuivat
- Manchester City FA Cupin finaaliin
- Näin Ange Postecoglou kommentoi Tottenhamin vaikeuksia
- Tottenham voitti ensimmäisen sarjapelinsä sitten joulukuun – sai silti surkeita uutisia lisäajalla
- Telegraph: Chelsea valmis myymään Alejandro Garnachon
- Bruno Fernandesilla oli mahdollisuus siirtyä Saudi-Arabiaan: ”Se pieni asia sai minut ymmärtämään…”
- Seurapomo: Cesc Fàbregas ”on vapaa siirtymään” Chelsean päävalmentajaksi
- West Bromwichille pistevähennys – putoamisuhka tuli takaisin

- Arne Slot: Liverpool joutunee peluuttamaan kolmosvahtiaan – ”Valmis haasteeseen”
- Frank Lampard nosti Coventryn Valioliigaan – mitä tulevaisuudessa?