Virallista: Joël Matip ja Thiago Alcântara jättävät Liverpoolin
Joël Matip ja Thiago Alcântara jättävät Liverpoolin kuluvan kauden jälkeen.
Liverpool vahvisti uutiset perjantaina. Kummankin sopimus päättyy tähän kauteen, eikä niitä uusita.
Matip, 32, on edustanut Liverpoolia kahdeksan vuoden ajan. Toppari siirtyi Schalkesta Liverpooliin kesällä 2016.
Matipin vuodet Liverpoolissa ovat olleet hyvin rikkonaisia. Kamerunilaispuolustaja on kärsinyt jatkuvista loukkaantumisista ja on pelannut kahdeksan vuoden aikana vain reilut 200 ottelua Liverpoolin riveissä. Kuluva kausi päättyi Matipin osalta jo joulukuun alussa vakavan polvivamman vuoksi.
Thiago, 33, siirtyi Bayern Münchenistä Liverpooliin kesällä 2020. Matipin tapaan myös Thiago on kärsinyt jatkuvista loukkaantumisista Liverpoolissa.
Keskikenttäpelaaja on pelannut neljän vuoden aikana vain 98 ottelua Liverpoolissa. Thiago loukkasi lonkkansa viime keväänä ja on pelannut sen jälkeen vain viisi minuuttia jalkapalloa. Espanjalaistaituri palasi vuodenvaihteessa pelikentille, mutta sai välittömästi lihasvamman ja on ollut siitä lähtien sivussa pelikentiltä.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Telegraph: Aston Villa asetti jättimäisen hintalapun tähdelleen
- Toimittaja: Nottingham Forest hamuaa Liverpoolin tähtipelaajaa
- Virallista: Enzo Maresca on Man Cityn uusi päävalmentaja – Chelsea latasi suorat sanat ex-luotsistaan
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- Manchester Unitedin pelaaja loukkaantui: ”Sain pahimman mahdollisimman vamman, minkä pelaaja voi saada”
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa