Chelsea on ostamassa nuoren brassihyökkääjän isolla summalla
Chelsea ja Palmeiras ovat päässeet suulliseen sopuun laitahyökkääjä Estêvão Willianin siirrosta Valioliigaan, kertoo Athletic.
Alustavaksi siirtokorvaukseksi on sovittu 34 miljoonaa euroa, mutta summa voi kasvaa bonusten myötä vielä 23 miljoonalla eurolla.
Estêvão, 17, siirtyy Stamford Bridgelle virallisesti ensi vuonna, kun hän täyttää 18 vuotta. Nuorukaisen odotetaan solmivan ”ainakin” seitsemän vuoden sopimus.
Chelsea on tarkkaillut Estêvãota jo pitkään. Laiturilupaus debytoi viime vuonna Palmeirasin edustusjoukkueessa, jossa hän on pelannut 17 ottelua tehden niissä kolme maalia ja syöttäen yhden. Hän pelasi viime vuonna isossa roolissa, kun Brasilia eteni alle 17-vuotiaiden MM-kisoissa kahdeksan parhaan joukkoon.
LUE MYÖS!
- Paul Merson: Man United on pian putoamisviivan alapuolella
- Ole Gunnar Solskjær vahvisti olleensa ehdolla Man Unitedin väliaikaisvalmentajaksi: ”Minulla on vielä jotain selvittämätöntä siellä”
- Valioliigan pohjalla konttaava seura teki ison päätöksen päävalmentajansa tulevaisuudesta
- Voiko Man United pudota Valioliigasta? Erik ten Hag ei pidä sitä mahdottomuutena
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpool-pelaajan tempusta: ”Tuon on loputtava”
- Toimittaja: Man United Bayern Münchenin kultakimpaleen perässä
- Lehti: Tottenham löi hurjan hintalapun tähtipelaajalleen
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Lehti: Tottenham löi hurjan hintalapun tähtipelaajalleen
- Toimittaja: Man United Bayern Münchenin kultakimpaleen perässä
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Hyvän alkukauden pelannut Ronald Araújo paljasti – nämä henkilöt auttoivat sopeutumaan Liverpooliin
- Valioliiga-seuran luotsilta raju purkaus: ”Voisin aloittaa muualla jo kahden viikon päästä”
- Ole Gunnar Solskjær antoi tukensa Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Onko tässä musta hevonen Valioliigan mestaruustaistossa? – ”Etenemme ottelu kerrallaan”