Man Cityn Phil Foden, 23, on jo kuusinkertainen Valioliigan mestari: ”En kyllästy siihen ikinä”
Manchester Cityn keskikenttäpelaaja Phil Foden sanoo, että joukkueen kokemus isoista peleistä oli todella tärkeä apu Valioliigan päätöskierroksella.
City kruunattiin sunnuntaina Valioliigan mestariksi neljättä vuotta peräkkäin, kun se voitti West Hamin 3-1 ja piti siten Arsenalin takanaan. Hopealle jäänyt Arsenal jäi Citystä kahden pisteen päähän.
Manchester City hoiti urakkansa loppuun mestarin elkein. West Ham oli maalistaan huolimatta käytännössä koko ottelun täysin alakynnessä, kun City piti palloa mielin määrin ja rakenteli jatkuvalla syötöllä maalipaikkoja.
Valioliigan parhaaksi pelaajaksi valittu Foden, 23, tehtaili Hammersin verkkoon kaksi maalia. Hän on ikäisekseen todella kokenut suurpelien kävijä.
– Kaikki jätkät ovat pelanneet vuosien varrella tärkeissä peleissä. Olemme olleet tässä tilanteessa pari kertaa, se auttaa hermojen kanssa. Me näytimme tänään itsevarmoilta ja pelasimme vain omaa peliämme, sanoi Foden Athleticin mukaan.
– On niin vaikea pukea sanoiksi, mitä me teimme tänään. Yksikään joukkue ei ole ennen pystynyt tähän (voittanut neljää mestaruutta peräkkäin). Olemme kirjoittaneet itsemme historiankirjoihin.
Foden on nyt jo kuusinkertainen Valioliigan mestari.
– En ikinä kyllästy siihen, tätä tunnetta janoaa joka kerta. Ei ole parempaa tunnetta kuin voittaa jotain. Haluan jatkaa voittamista mahdollisimman paljon.
LUE MYÖS!
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Virallista: Aaron Ramsey lopettaa pelaajauransa
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Virallista: Harry Maguire jatkaa Manchester Unitedissa
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Lehti: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn pelaajasta
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- FA Cupin välieräparit selvillä
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä
