Näin Gareth Southgate perusteli päätöksiään: ”Se on niin simppeliä”

Englannin A-maajoukkueen päävalmentaja Gareth Southgate julkaisi tiistaina alustavan 33 pelaajan ryhmän kesän EM-kisoihin.
Lopulliseen kisajoukkueeseen saa nimetä 26 pelaajaa.
Southgate jätti muun muassa Marcus Rashfordin ja Jordan Hendersonin ulos alustavasta joukkueestaan. Kaksikkoa ei nähdä kesän EM-lopputurnauksessa.
Southgaten mukaan Rashfordin pois jättäminen johtuu hyökkääjän varsin heikosta kaudesta.
– Nämä ovat tietenkin vaikeita päätöksiä. Puhumme todella hyvistä pelaajista, jotka ovat olleet tärkeänä osana joukkuettamme viime vuosina. Rashfordin kohdalla minusta tuntuu, että muut saman pelipaikan pelaajat ovat pelanneet paremman kauden. Se on niin simppeliä.
Rikkonaisen kevätkauden pelannut Henderson jäi ulos kisajoukkueesta pelirytmin puutteen vuoksi.
– Henderson antoi itselleen kaikki mahdollisuudet päästä kisoihin, mutta hänen loukkaantumisensa edellisen maajoukkueleirin aikaan nousi ratkaisevaan asemaan. Henderson oli viisi viikkoa sivussa pelikentiltä, eikä hän onnistunut nousemaan tarvittavalle intensiteettitasolle. Tämä oli vaikea päätös.
Sen sijaan Luke Shaw on mukana alustavassa joukkueessa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että laitapuolustaja olisi mukana lopullisessa kisajoukkueessaan. Shaw on ollut helmikuusta lähtien sivussa pelikentiltä lihasvamman vuoksi.
– Shaw taistelee kisapaikasta. Hän oli pitkään sivussa pelikentiltä. Shaw on ollut pitkään ykkösvaihtoehtomme avaukseen, jonka vuoksi annamme hänelle mahdollisesti enemmän aikaa päästä pelikuntoon. Olen puhunut hänen kanssaan, mutta minun on sanottava, että hänen nimeäminen lopulliseen joukkueeseen ei ole järin todennäköistä.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- West Ham harkitsee uutta sopimusta Michail Antoniolle
- Tottenhamin Ange Postecoglou: ”Joudutte sietämään minua vielä vähän kauemmin”
- Old Traffordilla koettiin tunteiden vuoristorata – Rúben Amorim: ”Paras ääni, jonka olen koskaan kuullut”
- Hurjaa draamaa! Manchester United iski lopussa kolme maalia ja eteni Eurooppa-liigan välieriin
- Athletic: Real Madrid on William Saliban kintereillä
- Dele Alli tähtää Englannin MM-kisajoukkueeseen: ”Olen hyvin kunnianhimoinen ihminen”
- Cristian Romero haluaa jättää Tottenhamin – siirto maaliin heti kesän alussa?
- Virgil van Dijk jää Liverpooliin – teki jatkosopimuksen
- Bukayo Saka hiljensi Bernabéun – Arsenal Mestarien liigan välieriin
- Palaako Douglas Luiz Valioliigaan? Juventus valmis vaihtokauppaan

- Wayne Rooney esitti ison väitteen Marcus Rashfordista huippuesityksen jälkeen: ”Näkisin sen mielelläni”
- Palaako Douglas Luiz Valioliigaan? Juventus valmis vaihtokauppaan
- Bukayo Saka hiljensi Bernabéun – Arsenal Mestarien liigan välieriin
- Marcus Rashford valloitti asiantuntijat ihastuksesta – Unai Emeryn päätöstä ihmeteltiin