Gareth Southgate: Harry Kane pettyi pahemman kerran Bayern Münchenin kauteen
Harry Kane siirtyi viime kesänä Tottenhamista Bayern Müncheniin.
Bayern maksoi huippuhyökkääjästä yli sata miljoonaa euroa Tottenhamille.
Kane on ollut rahan väärti, sillä englantilaiskärki on pelannut henkilökohtaisella tasolla loistavan kauden uudessa joukkueessaan. Kaikki kilpailut mukaan luettuna 45 otteluun on syntynyt 44 maalia ja 12 maalisyöttöä.
Kane ei ole voittanut urallaan ainuttakaan pokaalia ja lähti metsästämään menestystä Saksasta. Maaleista huolimatta sitä ei ole kuitenkaan tullut, sillä Bayern pelaa ensimmäisen pokaalittoman kautensa 12 vuoteen.
Bayer Leverkusen voitti ylivoimaisesti Bundesliigan mestaruuden. Bayern putosi Mestarien liigassa Real Madridille ja Saksan cupissa kolmannen sarjatason Saarbrückenille.
L’Équipe haastatteli Gareth Southgatea, joka otti kantaa Kanen Bayern-kauteen.
– Mielestäni Kanen ei pidä olla yhtään sen motivoituneempi kuin hän jo valmiiksi on. Luonnollisesti Kane on hyvin pettynyt, mutta uusi kokemus on ollut hänelle todella positiivinen. Tänä päivänä hän pelaa suuressa seurassa, jossa on voitettava viikosta toiseen ja silloin, kun niin ei tapahdu, on se tragedia. Tuollaisiin odotusarvoihin on totuttava, sillä kohtaamme samanlaisia maajoukkueessa.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Valioliiga-historiaa tehnyt James Milner kommentoi tulevaisuuttaan
- Manchester City pusersi voiton ilman Erling Haalandia
- PSG sai lisäaikaa valmistautua Mestarien liigan ratkaisevaan Chelsea-peliin
- Liverpool järjesti maalijuhlat West Hamin kustannuksella
- Erling Haaland kokonaan sivussa Manchester Cityn pelistä
- West Ham teki isot tappiot – seuran pakko myydä pelaajia
- Raivo repesi Englannissa: Uefa vuoti Valioliigan seurojen taloustietoja – Chelsea teki ennätysmäiset tappiot
- Surkea tulos – Unai Emery latasi suoraan totuuden: ”Ei enää saumaa mestaruuteen”
- Hämmentävä ottelu Valioliigassa – tuomari katosi kesken pelin, Aston Villalle täysi katastrofi
- Mestaruussarjan seura solmi ennätyskaupat – riidoissa ollut hyökkääjä lähtee isolla summalla
- Hämmentävä ottelu Valioliigassa – tuomari katosi kesken pelin, Aston Villalle täysi katastrofi
- Mestarien liigan neljännesvälieräparit arvottu
- Raivo repesi Englannissa: Uefa vuoti Valioliigan seurojen taloustietoja – Chelsea teki ennätysmäiset tappiot
- Lähde: Liverpool-pelaaja pettynyt rooliinsa – harkitsee lainasiirtoa muihin maisemiin
- Surkea tulos – Unai Emery latasi suoraan totuuden: ”Ei enää saumaa mestaruuteen”
- Toimittaja: Jesse Lingard löysi uuden seuran
- Mestaruussarjan seura solmi ennätyskaupat – riidoissa ollut hyökkääjä lähtee isolla summalla
- Eurooppa-liigan neljännesvälieräparit arvottu – tässä Aston Villan ja Nottingham Forestin vastustajat
- Valioliigassa pamahti iso päävalmentajasopimus
- Crystal Palacelle tuttu vastustaja pudotuspeleihin – aiemmin kävi kohtalokkaasti