Arsenal etsii ostajaa floppihankinnalleen – ”Paras ratkaisu on lähteä”
Arsenal etsii ostajaa keskikenttäpelaajalleen Albert Sambi Lokongalle, jonka odotetaan lähtevän seurasta pysyvästi tänä kesänä.
Lokonga, 24, siirtyi Arsenaliin kesällä 2021 Anderlechtistä 17,5 miljoonalla eurolla. Hän ei ole kuitenkaan missään vaiheessa lyönyt kunnolla läpi Tykkimiesten riveissä.
Viime kauden jälkimmäisen puoliskon belgialaispelaaja vietti lainalla Crystal Palacessa ja täksi kaudeksi hänet lainattiin Lutoniin, joka putosi suoraan takaisin Mestaruussarjaan. Lokongalta meni Lutonissa noin puolet kaudesta ohi loukkaantumisten takia, mutta hän nousi esityksillään kannattajien suosioon.
Lokonga kertoi BBC Three Counties Radion haastattelussa, että he ovat Arsenalin kanssa jo päättäneet hänen tulevaisuudestaan.
– Keskustelin Arsenalin kanssa ja päädyimme siihen, että paras ratkaisu minulle on lähteä seurasta, joten nyt on agenttini ja seuran tehtävä löytää jotain. Minulla on vielä sopimus siellä, yksi vuosi plus vuoden optio, joten katsotaan mitä tapahtuu.
LUE MYÖS!
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
