Vincent Kompany siirtymässä Bayern Münchenin päävalmentajaksi – Burnleylle iso korvaus
Burnleyn manageri Vincent Kompany on päässyt periaatteessa sopuun siirrosta Bayern Münchenin päävalmentajaksi, kertoo BBC.
Kompany, 38, ja Bayern ovat sopineet kesään 2027 ulottuvasta sopimuksesta ja Burnleyn on määrä saada hänestä 12 miljoonan euron siirtokorvaus.
Belgian puolustajalegenda siirtyi Burnleyn peräsimeen toissa vuonna ja nosti joukkueen täksi kaudeksi näyttävästi Valioliigaan, mutta Clarets putosi suoraan takaisin Mestaruussarjaan.
Kompanyn apuvalmentaja Craig Bellamy ei siirry hänen mukanaan Müncheniin, mutta Floribert Ngalula ja Bram Geers lähtevät Burnleyn valmennusryhmästä Bayerniin.
Bayern München jäi tällä kaudella poikkeuksellisesti ilman pokaaleja ja ilmoitti jo helmikuussa, että Thomas Tuchel jättää pestinsä päävalmentajana kauden jälkeen.
Sittemmin Bayern on yrittänyt houkutella useaa eri nimeä Tuchelin korvaajaksi ja jopa neuvotellut jatkosta hänen kanssaan, mutta yhdenkään kanssa ei ole tärpännyt.
Kompanya ennen tehtävään ovat olleet lehtitietojen mukaan ehdolla myös Xabi Alonso, Ralf Rangnick, Unai Emery sekä Bayernin ex-valmentajat Julian Nagelsmann ja Hansi Flick.
LUE MYÖS!
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
