Liverpoolin varavahti haluaa ottaa seuraavan askeleen urallaan: ”Olipa se sitten täällä tai muualla”
Liverpoolin Caoimhín Kelleher sanoo, että hän haluaa nousta ykkösmaalivahdiksi – joko nykyisessä seurassaan tai muualla.
Irlannin maajoukkuevahti on edustanut Liverpoolia kohta kymmenen vuotta ja päässyt pelaamaaan 47 ottelua ykkösmiehistössä.
Noistä peleistä yli puolet tuli tällä kaudella. Kelleher, 25, sai runsaasti vastuuta cup-kilpailuissa ja pääsi pelaamaan myös kymmenen ottelua Valioliigassa.
Helmi-huhtikuussa hän pelasi 14 ottelua peräkkäin, kun ykkösvahti Alisson oli loukkaantuneena.
– Se oli minun aikani näyttää, millä tasolla pystyn pelaamaan ja millä tasolla seuran ihmiset uskovat minun pystyvän pelaamaan. Todistin, että olen tarpeeksi hyvä pelaamaan Valioliigassa. Olen aina uskonut itseeni. Sen todistaminen ihmisille oli tyydyttävää, kommentoi Kelleher Athleticille.
Kelleherin mukaan maalivahdin on todella vaikea esittää parastaan, jos pääsee pelaamaan vain kuukausien välein ja muutaman kerran kaudessa.
Tällä kaudella Kelleher pelasi muun muassa Eurooppa-liigan pudotuspeleissä, liigacupin finaalissa sekä sarjapeleissä Manchesterin seuroja vastaan.
– Olen päässyt siihen (ykkösvahdin) makuun ja haluan tehdä sitä koko ajan. Päätavoitteeni on olla ykkösvahti.
Kelleher kuitenkin tiedostaa, että Liverpoolissa hänen edellään on yksi maailman parhaista maalivahdeista.
– Olisi hienoa, jos se tapahtuisi Liverpoolissa, mutta en ole tyhmä. Tiedän, että Ali on ollut maailman paras maalivahti jo vuosia.
– Minulla on ollut niin mahtavaa aikaa Liverpoolissa. Tämä on ollut minulle hullu matka, jota olen ehdottomasti rakastanut. Rakastan seuraa, rakastan kannattajia ja minulla on loistava suhde pelaajiin ja henkilökuntaan. Olipa se sitten täällä Liverpoolissa tai jossain muualla, minusta tuntuu, että seuraava askel minulle on olla ykkönen.
Kelleher oli lähteä Liverpoolista jo vuosi sitten, mutta manageri Jürgen Klopp sai hänet jäämään. Irlantilaisvahdin sopimus on voimassa kesään 2026 saakka.
LUE MYÖS!
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”