Evertonin omistajakaupoissa merkittävä käänne
777 Partnersin suunniteltu siirtyminen Evertonin omistajaksi on kaatunut. Yhdysvaltalaisyhtiön takaraja suorittaa kaupat nykyisen omistajan Farhad Moshirin kanssa umpeutui eilen toukokuun viimeisenä päivänä.
Everton ilmoittaa nyt tiedotteessaan tarkkailevansa kaikkia vaihtoehtoja seuran omistajuuden suhteen tulevaisuudessa. Moshiri on takarajan ylityttyä vapaa neuvottelemaan myös muiden mahdollisten ostajaehdokkaiden kanssa.
Moshiri vahvisti Sky Sportsin mukaan viime viikolla Evertonin kannattajayhdistyksen saaneensa lähestymisiä myös muilta ostajatahoilta. Sky kertoo yhdysvaltalaisen liikemiehen John Textorin olevan myymässä 40 prosentin osuutensa Crystal Palacesta tarkastellakseen Evertonin ostamista.
Everton sai tällä kaudella kaksi erillistä pisterangaistusta Valioliigan tuottavuuden ja kestävän kulutuksen (PSR) sääntöjen rikkomisesta. Rike koski kauteen 2022-2023 päättynyttä tilikautta.
Pisterangaistuksista suurempi 10 pisteen vähennys pienentyi Evertonin valituksen jälkeen kuuteen helmikuussa. Toffees valitti myös jälkimmäisestä kahden pisteen rangaistuksesta.
Käsittelyaika Evertonin jälkimmäiselle valitukselle päättyi 24. päivä toukokuuta.
Everton säilyi pistemenetyksistään huolimatta Valioliigassa kauden 2023-2024 päätteeksi. Seura sijoittui sarjataulukossa sijalle 15 14 pistettä putoamisviivan päälle.
LUE MYÖS!
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Guardian: Chelsea-kapteeni saa huokaista helpotuksesta – pääsemässä sittenkin pelikuntoon ennen MM-kisoja
- Toimittaja: Chelsea haluaa tehdä jatkosopimuksen kohun keskellä olevan luottopelaajansa kanssa
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä
- Athletic: Luottopelaaja sittenkin jäämässä Liverpooliin
- Jack Wilshere: Max Dowmanin pitäisi päästä Englannin MM-kisajoukkueeseen
- Jamie Carragher otti kantaa Liverpoolin valmentajatilanteeseen
- Kapteeni jättää Manchester Cityn
- FA Cupin välieräparit selvillä
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä
- FA Cupin välieräparit selvillä
- Athletic: Luottopelaaja sittenkin jäämässä Liverpooliin
- Liverpool kärsi murskatappion – Virgil van Dijk antoi palaa
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- Tottenham-tähden isällä lipsahti – paljasti yksityiskohdan poikansa sopimuksesta
- Jamie Carragher otti kantaa Liverpoolin valmentajatilanteeseen
- Kapteeni jättää Manchester Cityn