Manchesterin jättiläiset saamassa UEFA:lta helpottavan poikkeusluvan
Manchester United ja Manchester City ovat saamassa UEFA:lta luvan pelata samoissa euroturnauksissa sisarseurojensa kanssa tulevalla kaudella, kertoo Times. Euroopan jalkapalloliitto on ilmoittamassa säännöstönsä maanantaina.
Man United saavutti paikan Eurooppa-liigassa voitettuaan Cityn FA Cupin finaalissa. Seuran uusi osaomistaja Ineos-pomo Jim Ratcliffe on kuitenkin osakas myös samaan turnaukseen selvinneen ranskalaisseuran OGC Nicen omistusportaassa.
Mestarien liigaa pelaavan Man Cityn taustayhtiö City Football Group omistaa taas La Ligassa kolmanneksi sijoittuneen Gironan.
UEFA:n taloudellisen hallinnan sääntökomitea (CFCB) on ilmoittamassa säännöstönsä useamman seuran omistajuusongelmiin maanantaina. Manchesterin seuroille ollaan antamassa Timesin mukaan lupa pelata tietyin ehdoin samassa euroturnauksessa sisarseuransa kanssa.
Päätös koskisi vain siirtymävuotta kaudella 2024-2025.
Timesin tietojen mukaan Girona ja Nice operoisivat euroturnauksissa Uefan hyväksymän paneelin hallinnoimana ”sokean luottamuksen” -mallin kautta.
Gironalla oli päättyneellä kaudella useampia avainpelaajia, jotka oli joko lainattu tai myyty City Groupin kautta. Yksi heistä oli tähtilaituri Sávio.
Uefan komitea on tutkinut City Football Groupin yhteydet Gironaan seurojen välisten keskinäisten siirtojen vuoksi. Raadin kriteerit kattavat samaan omistajaryhmään kuuluvat seurat, jotka siirtävät kauden aikana pysyvästi tai lainalle vähintään kolme pelaajaa toiseen seuraan suoraan tai välikäden kautta.
Sávio pelasi Gironalla lainalla kolmannesta City Football Groupin omistamasta seurasta Troyesista.
Ratcliffen Ineos omistaa 27,7 prosenttia Unitedissa. Yhtiö on omistanut Nicen vuodesta 2019 lähtien.
LUE MYÖS!
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenalin huippulupaus onnistui heti lainadebyytissään
- Micharl Carrick: Man United on valmis kohtaamaan Arsenalin – ”Iso haaste”
- 90+5! Liverpoolille dramaattinen tappio taistelusta huolimatta
- Valioliigan tuomaridebytantille kehuja – ”Rohkea ja oikea päätös”
- ”Haluamme Frankin ulos” – Tottenham-fanit osoittivat taas mieltään
- Erling Haaland avasi penkillä Man Cityn voitossa – Marc Guéhi debytoi
- Näin Pep Guardiola perusteli Erling Haalandin penkitystä
- Arsenalilla harvinainen tilanne ennen Man United -ottelua
- Pep Guardiola Arsenalista: ”Maailman paras joukkue”
- Lainapeluri palaamassa Liverpooliin kesken kauden
- ESPN: Arsenal tähyää yli 100 miljoonan megahankintaa
- Arsenalilla harvinainen tilanne ennen Man United -ottelua
- Wayne Rooneyn poika asteli Old Traffordille pelaajana
- Fantasy Premier League: GW 23 – kannattaako Haaland myydä?
- Näin Pep Guardiola perusteli Erling Haalandin penkitystä
- “Olemme surullisia hänen puolestaan” – David Moyes kommentoi Grealishin tilannetta
- Virallista: Peliminuutit loppuivat Arsenalissa – Marseille nappasi superlupauksen
- Valioliiga-yllättäjän huippulupaus lähtökuopissa: ”Molemmat vaihtoehdot kiinnostavia”
- Pep Guardiola Arsenalista: ”Maailman paras joukkue”
- Lainapeluri palaamassa Liverpooliin kesken kauden