Portugalilaishyökkääjä pakotettiin siirtymään Valioliigaan: ”Ei minulla ollut mitään sananvaltaa”
![](https://www.valioliiga.com/app/uploads/2021/07/getty_silvafabio20210509.jpg)
Fábio Silva siirtyi Portosta Wolverhamptoniin 40 miljoonalla eurolla syyskuussa 2020.
Nuori hyökkääjä on edelleen kirjoilla Wolverhamptonissa, vaikka päättynyt kausi sujui lainalla Rangersissa.
Portugalilaishyökkääjä kertoi Relevon haastattelussa, miten hänet pakotettiin siirtymään kasvattajaseurastaan Portosta Wolverhamptoniin.
– Olen rehellinen. En olisi halunnut siirtyä Wolverhamptoniin. En jättänyt Portoa oikeassa vaiheessa. Halusin jäädä sinne ainakin yhdeksi tai kahdeksi vuodeksi. Minusta se olisi ollut parasta urani kannalta. Eräänä päivänä harjoittelin aamulla Porton kanssa ja menin päivälliselle perheeni kanssa. Agenttini soitti ja sanoi, että seuraavana päivänä matkustamme Englantiin.
Silvan mukaan Porto kiristi häntä hyväksymään Wolverhamptonin tarjouksen.
– He työnsivät minut Wolverhamptoniin. En saanut tehdä valintaa. Jotkut muut seurat olisivat olleet parempia kehitykseni kannalta. Tarvitsin sellaisen sarjan, joka olisi antanut enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä. Minulle kerrottiin, että jos kieltäytyisin Wolves-siirrosta, en pääsisi pelaamaan Porton edustusjoukkueessa.
– Olin vain 18-vuotias, kun Wolverhampton tarjosi minusta yli 40 miljoonaa euroa. Porto ei ollut taloudellisesti hyvässä asemassa, eikä minulla ollut mitään sananvaltaa. Minulle soitettiin ja sanottiin, että huomenna sinulla on lento Englantiin. Se oli siinä. Porto tiesi, miten paljon rakastin seuraa. He sanoivat, että minulla on mahdollisuus antaa 40 miljoonaa euroa seuralle.
LUE MYÖS
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Brentfordin uusi hyökkääjä loukkaantui – mitä tämä tarkoittaa Ivan Toneylle?
- Manchester Unitedin Aaron Wan-Bissaka kieltäytyi siirrosta toiseen Valioliiga-seuraan
- Liverpool ei ole tehnyt yhtään hankintaa – näin kommentoi Arne Slot
- Chelsean toppari purki sopimuksensa ja siirtyi Ranskaan
- Harry Maguire kommentoi tulevaisuuttaan Manchester Unitedissa
- Everton hankki tanskalaistaiturin
- Entinen Valioliiga-laituri lähellä siirtoa Crystal Palaceen
- Bournemouth havittelee topparilupausta Juventuksesta
- Athletic: David De Gea pettyi Erik ten Hagiin
- Aston Villa halukas hankkimaan João Félixin
- Athletic: David De Gea pettyi Erik ten Hagiin
- Harry Maguire kommentoi tulevaisuuttaan Manchester Unitedissa
- Fulham maksamassa Arsenal-pelaajasta yli 40 miljoonaa euroa
- Aston Villa halukas hankkimaan João Félixin
- Athletic: Bayern Münchenin laitapuolustaja lähellä siirtoa West Hamiin
- Everton hankki tanskalaistaiturin
- Ryan Sessegnon palaamassa kasvattajaseuraansa
- Aston Villa myi avainpelaajansa 60 miljoonalla eurolla Saudi-Arabiaan
- Entinen Valioliiga-laituri lähellä siirtoa Crystal Palaceen
- Chelsean toppari purki sopimuksensa ja siirtyi Ranskaan