Mauricio Pochettinon lähtö jäi harmittamaan Chelsean luottopelaajaa: ”Olin surullinen”
Chelsean keskikenttäpelaaja Conor Gallagher sanoo, että hän oli ”surullinen”, kun sai kuulla päävalmentaja Mauricio Pochettinon lähdöstä.
Pochettino, 52, ehti viettää vain yhden, kiistellyn kauden lontoolaisten peräsimessä. Chelsea tuli Valioliigassa kuudenneksi, eteni FA Cupissa neljän parhaan joukkoon ja pääsi liigacupin finaaliin.
Argentiinalaisluotsin kausi Chelsean puikoissa on jakanut mielipiteitä suuntaan ja toiseen. Osan mielestä hän suoriutui nuorella ja loukkaantumisista kärsineellä ryhmällä hyvin, toisten mielestä kalliilla joukkueella olisi pitänyt pelata parempaa jalkapalloa ja saada parempia tuloksia.
Gallagher, 24, viihtyi Pochettinon alaisuudessa. Hänelle kertyi viime kaudella 50 ottelua Chelseassa ja hän pääsi kantamaan useissa peleissä kapteeninnauhaa, kun Reece James oli sivussa. Palkinnoksi hyvistä otteistaan Gallagher sai kutsun Englannin EM-kisajoukkueeseen.
– Hän teki minun eteeni niin paljon, joten tietysti olin surullinen. Olin surullinen hänen ja hänen valmennusryhmänsä puolesta, mutta olen todella innoissani uudesta managerista (Enzo Marescasta), sanoi Gallagher Sky Sportsin mukaan.
– Mielestäni olen tullut pitkälle tällä kaudella. Annan siitä ison kunnian Pochettinolle, hän antoi minulle vastuuta ja luottoa Chelseassa.
– Hän osoitti uskonsa ja luottonsa minuun, mikä on kaikki, mitä pelaaja voi pyytää. Jos manageri osoittaa hieman rakkautta, se saa pelaamaan paremmin.
LUE MYÖS!
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Jamie Carragher kyseenalaistaa Tottenhamin henkisen puolen
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen