Jordan Pickford paljasti erotuomarilta saamansa uhkauksen pilkkukisassa – ”Onnistuin siitä huolimatta”
Jordan Pickford myöntää joutuneensa perääntymään normaaleista pilkkurutiineistaan varoituksen uhalla. Englannin maajoukkuevahti torjui eilen rangaistuspotkukilpailussa joukkueensa välieriin miesten EM-kisojen puolivälieräottelussa.
Pickford pysäytti ensimmäisessä laukausvuorossa Manuel Akanjin yrityksen. Englannin pelaajat onnistuivat jokaisessa viidessä yrityksessään.
Pickford paljastaa erotuomari Daniele Orsaton pysäyttäneen hänen normaalit rutiininsa rangaistuspotkuissa. Italialaistuomari uhkasi Evertonin torjujaa varoituksella, jos hän ei pysyisi omalla maalilinjallaan ennen Sveitsin laukausyrityksiä.
– Tein normaalin rutiinini ja tuomari esti minua tekemästä sitä. Onnistuin siitä huolimatta torjumaan yhden vedon ja antamaan jätkille mahdollisuuden. Uskon omaan mentaliteettini, että pystyn torjumaan ainakin yhden pilkun. Onnistuin siinä ja jätkät suoriutuivat loistavasti, Pickford kommentoi Mirrorin mukaan.
– Hän (tuomari) olisi antanut minulle varoituksen, jos en olisi palannut omalle viivalleni.
Pickford oli myös kirjoittanut juomapulloonsa suunnitelman jokaisen Sveitsin laukojan nimistä ja laukausten suunnista. Lappu ei lopulta pysynyt piilossa.
– Luulin piilottaneeni sen hyvin, mutta se ei ollut asian laita! Pickford kommentoi.
Englanti kohtaa seuraavaksi välierässä Hollannin keskiviikkona 10. päivä heinäkuuta. Ottelu alkaa kello 22:00.
LUE MYÖS!
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Jamie Carragher kyseenalaistaa Tottenhamin henkisen puolen
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”