Virallista! Fulhamin tähtipelaaja siirtyy ennätyssummalla Bayern Müncheniin
Bayern München on vahvistanut hankkineensa Fulhamin keskikenttäpelaajan João Palhinhan.
Palhinha, 29, on solminut uuden seuransa kanssa neljän vuoden sopimuksen.
Athleticin mukaan Fulham kuittaa Portugalin maajoukkuepelaajan siirrosta alustavasti 51 miljoonaa euroa ja mahdollisesti viisi miljoonaa euroa bonuksia. Kyseessä on Fulhamin isoin pelaajamyynti ikinä.
Palhinha oli siirtyä Bayerniin jo viime kesänä. Hän pääsi saksalaisjätin kanssa sopuun henkilökohtaisista ehdoistaan, osallistui seuran lääkärintarkastukseen ja kävi valokuvattavana Bayernin tamineissa. Diili kuitenkin kaatui, koska Fulham ei löytänyt hänelle korvaajaa ennen siirtoikkunan sulkeutumista.
Nyt portugalilaistähti sai kuitenkin unelmasiirtonsa läpi.
– Tämä on yksi elämäni onnellisimmista päivistä. Pelaan nyt yhdessä Euroopan huippuseuroista, kommentoi Palhinha.
– Tämä on unelmieni täyttymys, ja olen siitä hyvin ylpeä. Odotan innolla Allianz Arenan tunnelmaa ja kannattajia. Haluan nauttia menestyksestä FC Bayernin kanssa ja voittaa mestaruuksia – tulen antamaan kaikkeni.
Palhinha siirtyi Fulhamiin kaksi vuotta sitten Sporting CP:stä 22 miljoonalla eurolla ja esiintyi lontoolaisten paidassa 79 kertaa.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Thomas Tuchel: Englannin pelaajat eivät koe liian suuria paineita maajoukkueessa
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Virallista: Tottenham osti Portugalin maajoukkuepelaajan