Pep Guardiola huolissaan Man Cityn alkukaudesta
Manchester Cityn manageri Pep Guardiola sanoo, ettei ole varma, onko hänen joukkueensa valmis Valioliigan alkamiseen.
City voitti lauantaina Manchester Unitedin Community Shieldissä rangaistuspotkukilpailussa. United meni 81. minuutilla johtoon Alejandro Garnachon osumalla, mutta Bernardo Silva tasoitti pelin hieman ennen täyttä aikaa. Pilkuilla City oli vahvempi maalein 7-6.
Voiton jälkeen Guardiola sanoi, että hänen joukkueensa ei ole ehtinyt kesällä treenaamaan paljon yhdessä. Monet Cityn pelaajista ovat olleet maajoukkuetehtävissä ja siksi pidempään poissa harjoitusvahvuudesta.
– En osaa sanoa, olemmeko valmiita. Olisimme voineet hävitä tänään. Olimme häviöllä, kun peliä oli minuutteja jäljellä. Siksi meidän on odotettava, sanoi Guardiola ESPN:n mukaan.
– Näin tänään monta asiaa, joista pidin. Ensimmäiset 35 minuuttia sujuivat kerrassaan loistavasti, mikä oli odottamatonta, koska olemme olleet niin vähän yhdessä.
– Olemme kaukana parhaastamme. Se on normaalia, mutta on parempi aloittaa pokaalin kanssa. Se on mukavampi niin, mutta totuus on, että voittomme ei muuttanut mitään.
Manchester City isännöi Valioliigan avauskierroksella Chelseaa ensi viikon sunnuntaina.
LUE MYÖS
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Jamie Carragher kyseenalaistaa Tottenhamin henkisen puolen
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto