Ed Sheeran toteutti haaveensa elämänsä jalkapalloseurassa – ”Jokaisen fanin unelma”

Ed Sheeran on ostanut pienen osuuden Ipswich Townista. Valioliigaan täksi kaudeksi noussut Tractor Boys tiedotti uutisesta torstai-iltana.
Sheeran omistaa nyt 1,4 prosentin osuuden lapsuudesta asti kannattamastaan jalkapalloseurasta. Englantilaismuusikko on myös ollut Ipswichin miesten ja naisten joukkueen paitasponsorin keulakuva vuodesta 2021 lähtien.
Sheeran saa käyttöönsä oman aitionsa Portman Roadin stadionille Ipswichin ensi kauden otteluihin. Artisti ei liity mukaan seurajohdon toimintaan, koska kyseessä on vain pieni taloudellinen sijoitus.
– Olen innoissani ostettuani pienen osuuden kotikaupunkini jalkapalloseurasta. Jokaisen fanin unelma on olla kannattamansa seuran omistaja ja olen kiitollinen tästä mahdollisuudesta, Sheeran iloitsi Ipswichin tiedotteessa.
– Olen elänyt Suffolkissa kolmevuotiaasta asti, joten olen matkustaessa tuntenut itseni joskus ulkopuoliseksi suurkaupungeissa. Suffolk ja Ipswich ovat saaneet minut tuntemaan aina itseni osaksi yhteisöä.
– Ipswichin kannattajana oleminen on suuri ilonaihe. On olemassa ylä- ja alamäkiä, mutta jalkapallossa kyse on huipuista ja laskuista. En ole äänestävä osaomistaja tai seurajohdon jäsen. Olen vain sijoittanut rahaa rakastamaani seuraan. Älkää siis antako minulle siirtoehdotuksia tai taktiikoita pelisuunnitelmaan!
Sheeran, 33, on yksi maailman tunnetuimmista pop-muusikoista. Neljällä Grammylla urallaan palkittu hittiartisti on konsertoinut Suomessa kahdesti vuosina 2019 ja 2022.
Ipswich avaa paluukautensa Valioliigassa kotiottelulla Liverpoolia vastaan lauantaina. Seura nähtiin viimeksi pääsarjatasolla vuonna 2002.
LUE MYÖS!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan

- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen