Liverpool hankkimassa uutta maalivahtia
Valencian maalivahti Giorgi Mamardašvili on lähellä siirtoa Liverpooliin, kertoo Sky Sports.
Liverpool on tarjonnut Georgian maajoukkuetorjujasta alustavasti 30 miljoonaa euroa ja viisi miljoonaa euroa mahdollisia bonuksia.
Mamardašvilin, 23, odotetaan jatkavan Valenciassa tämän kauden lainalla, jos siirto menee läpi.
Alun perin Liverpool ehdotti, että se hankkisi Mamardašvilin tänä kesänä ja lainaisi hänet toiseen Valioliiga-seuraan. Pelaaja haluaisi kuitenkin ensisijaisesti pelata ensi kesään saakka Valenciassa.
Liverpool etsii tulevaisuuden korvaajaa ykkösvahdilleen Alisson Beckerille, 31, jonka sopimus on voimassa vielä kolme vuotta.
Brassivahdin kirittäjä Caoimhín Kelleher, 25, on esiintynyt hyvin pelaamissaan otteluissa. Irlannin maajoukkuevahti on kuitenkin sanonut haluavansa enemmän vastuuta, eikä hänen odoteta uusivan ensi kesänä päättyvää sopimustaan.
Mamardašvili on edustanut Valenciaa kolme vuotta pelaten 101 ottelua, joissa hän on päästänyt yhteensä 114 maalia ja pitänyt 31 nollapeliä.
LUE MYÖS
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
