Manchester United -tähti ruoski itseään virheestään – ”Se on v**tumaista”
Matthijs de Ligt oli turhautunut virheestään Hollannin maajoukkuepaidassa lauantai-illan Kansojen liigan ottelussa kotona Bosniaa ja Hertzegovinaa vastaan. Manchester United -puolustaja ei säästellyt sanojaan omaa pelisuoritustaan arvioidessa.
Hollanti voitti ottelun 5-2-lukemin. De Ligtin Man United -seuratoveri Joshua Zirkzee viimeisteli ottelussa maalin ja syötti yhden.
De Ligtin virhe kuitenkin johti Ermedin Demirovicin 1-1-tasoitusmaaliin avauspuoliskolla.
– Te tiedätte, miltä minusta tuntuu. Me voitimme, mutta tässä on myös se henkilökohtainen puoli. Minun olisi pitänyt suoriutua paremmin heidän toisessa maalissaan ja tiedän sen, de Ligt harmitteli ottelun jälkeen lehdistölle.
– En tiedä mitä tapahtui. Minun olisi pitänyt purkaa pallo, mutta epäröin. Se on vain v**tumaista. Oliko tämä ottelu itselleni hukattu mahdollisuus? En tiedä.
Hollannin maajoukkueen päävalmentaja Ronald Koeman toivoo de Ligtin pääsevän nopeasti yli virheistään.
– Hän ymmärtää itse olleensa väärin sijoittunut. Näitä ei pitäisi tapahtua, mutta virheet ovat osa jalkapalloa. On epäreilua tehdä siitä liian suuri numero, Koeman kommentoi.
De Ligt siirtyi Manchesteriin kesän siirtoikkunassa Bayern Münchenista. Toppari on esiintynyt jokaisessa kolmessa valioliigaottelussa ja kerran avauksessa.
LUE MYÖS!
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Liverpool nappasi Valioliiga-kauden ensimmäisen voittonsa
- Valioliigaluotsi vihjasi – Liverpoolille saattaa avautua uusi mahdollisuus tähtihankintaan
- Michael Carrick avautui Manchester Unitedin siirtoikkunasta
- BBC: Ex-Valioliiga-jyrä Englannin maajoukkueen valmentajaksi
- Enzo Maresca kesän jättihankinnasta: ”Olemme hankkineet voittajan”
- Roy Keane heitti hulvattoman analyysin maaliodottaman merkityksestä
- Mohamed Salah soitti Tottenham-pelaajalle – kehotti siirtymään Turkkiin
- Andoni Iraola nimesi Liverpoolin joukkueen Mestarien liigan liigavaiheeseen – nämä pelaajat jäivät ulos
- Norjan maajoukkueen päävalmentaja kritisoi Liverpoolin puolustusta: ”Käveleviä painajaisia”
- Tässä ehdokkaat Valioliigan kuukauden valmentajaksi
- Jättisiirto varmistui: Arsenal teki uuden myyntiennätyksen
- Andoni Iraola nimesi Liverpoolin joukkueen Mestarien liigan liigavaiheeseen – nämä pelaajat jäivät ulos
- Jamie Carragher: Tämän pelaajan pitäisi lähteä Liverpoolista – ”Kun olen katsonut kaksi ensimmäistä ottelua…”
- Norjan maajoukkueen päävalmentaja kritisoi Liverpoolin puolustusta: ”Käveleviä painajaisia”
- Ollie Watkins vertasi Saudi-Arabian pääsarjaa Valioliigaan: ”Taso oli samaa luokkaa”
- Cody Gakpo jäi sittenkin Liverpooliin – näin Andoni Iraola kommentoi
- Sokkipaljastus: entinen Valioliigan tuomari kertoi hurjista teoistaan kentällä
- Fantasy Premier League: GW 3 – kannattaako tällä viikolla käyttää Free Hit?
- Mohamed Salah soitti Tottenham-pelaajalle – kehotti siirtymään Turkkiin
- Manchester United lainasi hyökkääjänsä Hollantiin