Maalivahti haluaa jättää Liverpoolin: ”Minulla ei ole aina päätösvaltaa”
Caoimhín Kelleher haluaa jättää Liverpoolin.
Kelleher on kyllästynyt istumaan jatkuvasti penkillä. Southampton-vahti Gavin Bazunun loukkaantumisen vuoksi ainakin toistaiseksi Irlannin A-maajoukkueen ykkösmaalivahdiksi noussut Kelleher kertoi mielipiteensä lehdistötilaisuudessa.
Kelleher, 25, on viettänyt reilut viisi vuotta Liverpoolin edustusjoukkueessa. Pelejä on kertynyt 47 kappaletta. Viime kaudella Kelleher pääsi 26 kertaa tolppien väliin, kun Liverpoolin ykkösvahti Alisson kärsi loukkaantumisista.
– Olen tehnyt viimeisen parin vuoden aikana selväksi sen, että haluan olla ykkösvahti ja pelata viikosta toiseen. Liverpool teki oman päätöksensä ja hankki uuden maalivahdin. Ulkopuolelta katsottuna näyttää siltä, että Liverpool on tehnyt päätöksen mennä toiseen suuntaan. Minulla on ollut muutaman vuoden ajan selkeä tavoite olla ykkösmaalivahti.
– Joskus ulkopuolelta katsottuna voi näyttää siltä, että kyse on täysin omasta päätöksestäni, mutta asiat eivät ole aina vain omissa käsissäni. Tavoitteeni oli lähteä Liverpoolista ja siten päästä pelaamaan ykkösvahtina. Liverpool tiettävästi hylkäsi muutaman tarjouksen. Minulla ei ole aina päätösvaltaa. Tavoitteeni on todistaa olevani tarpeeksi hyvä pelatakseni viikosta toiseen.
Liverpool hankki kesän siirtoikkunassa Giorgi Mamardashvilin Valenciasta ja lainasi hänet välittömästi takaisin espanjalaisseuraan. Mamardashvili liittyy Liverpoolin edustusjoukkueeseen ensi kesänä.
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”