Aston Villan luottopelaajalta vuolaat kehut Unai Emerylle: ”Olen noussut uudelle tasolle”
Unai Emery on valmentanut Aston Villaa noin kahden vuoden ajan.
Emery siirtyi Villarrealista Aston Villan peräsimeen syksyllä 2022.
Aston Villa on ottanut huimia kehitysaskeleita Emeryn alaisuudessa. Emery luotsasi Aston Villan viime kaudella komeasti neljänneksi Valioliigassa, ja seura eteni Mestarien liigaan. Alkukausi on sujunut varsin vahvasti, sillä kolmesta ottelusta tuloksena on kuusi pistettä.
Aston Villan luottopelaajiin lukeutuva Lucas Digne kertoi L’Équipen haastattelussa kehittyneensä huomattavasti Emeryn alaisuudessa. Digne on muuttanut peliasentoaan pallottomassa vaiheessa ja huomaa sen kehittäneen häntä puolustajana.
– Olen noussut Emeryn alaisuudessa uudelle tasolle. Minulla on hyvät fiilikset Emerystä. Hän on antanut minulle paljon ohjeita ja samalla olen pystynyt kehittymään taktisesti muun muassa sijoittumisessa. Esimerkiksi Emery on ohjeistanut, miten minun pitäisi käyttää kroppaani puolustamisessa.
– Kun pallo on selkäni takana, käännyn aina toppari kohti, jotta olen täydellisesti linjassa. En käänny sivurajaa kohti, vaan ennemminkin omaa maalia päin voittaakseni aikaa. Alussa siihen ei ollut helppoa tottua, koska minulla oli erilaisia vaistoja, mutta pikku hiljaa opin sen ja olen kokenut tämän todella tehokkaaksi.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Joukkueet, siirrot, stadionit
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut