Gareth Southgate puhui tulevaisuudestaan – saattaa jättää jalkapallon
Gareth Southgate valmensi Englannin A-maajoukkuetta noin kahdeksan vuoden ajan.
Southgate valittiin tehtävään syksyllä 2016. Southgate johdatti Englannin kahteen EM-finaaliin, mutta kumpikin loppuottelu päättyi tappioon. Kesän EM-lopputurnauksessa Englanti eteni finaaliin, mutta Espanja iski loppuhetkillä voittomaalin ja voitti Euroopan mestaruuden.
Kisojen jälkeen Southgate ilmoitti jättävänsä maajoukkueen. Englannin jalkapalloliitto ei ole toistaiseksi nimennyt uutta maajoukkuevalmentajaa. Lee Carsley toimii maajoukkueen väliaikaisvalmentajana.
Southgate kertoi BGC Groupin haastattelussa, että hänen seuraava työpaikka saattaa löytyä jalkapallon ulkopuolelta.
– Minulla on useita erilaisia mahdollisuuksia. Olen avoin kaikelle. Voi olla, että seuraava työpaikkani liittyy jalkapalloon tai sitten se on jotain täysin muuta. Otan oman aikani ladatakseni akkuja. Uskon ihmisten tietävän, että tarvitsen energiani takaisin. Mielestäni oli oikea aika tehdä muutos. En kadu mitään. Teimme päätöksiä sen aikaisilla tiedoilla luodaksemme voittavan joukkueen.
Englanti voitti molemmat syyskuun Nations Leaguen ottelunsa. Southgate ei halunnut ottaa kantaa joukkueen peliesityksiin.
– Minun ei tällä hetkellä kannata puhua joukkueesta. Siinä ei olisi järkeä. Antaa muiden tehdä töitä ja johdattaa joukkue seuraaviin haasteisiin. Heille on annettava tilaa, enkä halua sekaantua siihen.
LUE MYÖS
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Bernd Leno kertoi miksi kieltäytyi Saksan maajoukkuekutsusta
- Sky: Liverpoolin Alisson viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Tottenhamin apuvalmentaja siirtymässä Anderlechtin peräsimeen
- Manchester City haluaa hankkia espanjalaistähden tammikuun siirtoikkunassa
- Jack Grealish perusteli miksi hänen olisi pitänyt kuulua Englannin EM-kisajoukkueeseen: ”Minun oli vaikea katsoa kisapelejä”
- Jürgen Klopp palaa jalkapallon pariin – päätyi mielenkiintoiseen pestiin
- Manchester Unitedin tuorein loukkaantuminen vahvistettiin – ”Muutama viikko sivussa”
- Valioliigapuolustaja loukkaantui astioita tiskatessa
- Man City menettää yhden tärkeimmistä palasistaan – korvaaja jo tiedossa?
- Erik ten Hag sai seuralegendasta tukijan – ”Valmentajat menettävät liian usein työnsä”
- Man City menettää yhden tärkeimmistä palasistaan – korvaaja jo tiedossa?
- Valioliigapuolustaja loukkaantui astioita tiskatessa
- Manchester Unitedin tuorein loukkaantuminen vahvistettiin – ”Muutama viikko sivussa”
- Erik ten Hag sai seuralegendasta tukijan – ”Valmentajat menettävät liian usein työnsä”
- Jürgen Klopp palaa jalkapallon pariin – päätyi mielenkiintoiseen pestiin
- MEN: Man Unitedilla jo ehdokas Erik ten Hagin korvaajaksi
- Man Unitedille huonoja uutisia – peräti kolme pelaajaa sivuun maajoukkueesta loukkaantumisen vuoksi
- Ange Postecoglou laukoi suorat sanat Tottenhamin nöyryyttävästä tappiosta
- Näkökulma: Pep Guardiolan suuruus näkyy jo uudella tavalla – oppipojista uusi huippuvalmentajien aalto
- Fulham-tähti kutsuttiin Brasilian maajoukkueeseen