Tottenhamin vastustaja juuttui Lontoon ruuhkaan – ”Tällaista ei saisi tapahtua”

Tottenham avasi taipaleensa Eurooppa-liigassa torstaina kukistamalla Karabahin kotikentällään 3-0.
Pelin alku viivästyi yli puolella tunnilla poikkeuksellisista liikennejärjestelyistä johtuvan ruuhkan takia, josta kärsivät myös azerbaidžanilaisvieraat.
Karabahin päävalmentaja Gurban Gurbanov sanoi, että ruuhka sotki hänen joukkueensa valmistautumisen peliin.
– Kuvittele, että olet jumissa liikenteessä yli kaksi ja puoli tuntia. En voi vain selitellä tätä, näin ei olisi pitänyt käydä, eikä poliisi ollut saattamassa meitä, sanoi Gurbanov Sky Sportsin mukaan.
– Sillä oli suuri vaikutus pelaajiimme, mutta ei mitään pois vastustajiltamme. He ovat hyvä joukkue, emmekä sulje silmiämme siltä.
– Heti kun saavuimme, meidän käskettiin aloittaa peli 40 minuutin kuluttua, emmekä olleet niin valmiita tai valmistautuneita kuin meidän olisi pitänyt olla. Tällaista ei saisi tapahtua.
Spurs joutui pelaamaan yli 80 minuuttia alivoimalla Radu Drăgușinin saatua punaisen kortin rikkeestä, joka vei vierailta ilmeisen maalintekopaikan. Brennan Johnsonin, Pape Matar Sarrin ja Dominic Solanken osumat siivittivät kuitenkin lontoolaiset voittoon.
Tottenham pelaa seuraavassa Eurooppa-liigan ottelussaan Ferencvárosin vieraana ensi torstaina.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta

- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin