Manchester Cityn puolustaja kommentoi Rodrin tilaa – ”Se on surullista”
John Stones on antanut päivityksen Manchester Cityn tähden Rodrin tilanteesta. City-puolustaja on ollut yhteyksissä seuratoveriinsa vakavan loukkaantumisen jälkeen.
Rodri kärsi pahan polven ristisidevamman syyskuun valioliigaottelussa Arsenalia vastaan toissa sunnuntaina. Viime viikolla vahvistettiin, ettei keskikenttäpelaajaa enää pelaa tällä kaudella.
Lauantaina Newcastlea vastaan Rodrin tilalle keskikentän keskellä nähtiin oikea laitapuolustaja Rico Lewis. Myös aiempina kausina roolissa nyt Stones on valmis paikkaamaan espanjalaista, jos päävalmentaja Pep Guardiola asettaa hänet siihen.
– Olen 100-prosenttisesti valmis siihen. Rodrin loukkaantuminen oli meille vaikea uutinen sulatettavaksi. Puhuin eilen hänen kanssaan ja hän voi hyvin. Se on surullista, koska hän on asettanut viime vuosina meille korkean vaatimustason. Me tiedämme, miten tärkeä pelaaja hän on meille. Siinä tulee menemään pitkään, Stones kommentoi Rodrin poissaoloa BBC:n mukaan.
– Meiltä löytyy paljon laatua ja pelaajia, jotka voivat täyttää Rodrin paikan. Hän on käsitellyt asian itsensä kanssa ja tuntuu olevan hyvillä mielin. Hän on Espanjassa perheensä kanssa ja tarvitsee aikaa levätä ja kuntoutua.
Stones pelasi Cityn keskikentän pohjalla vuoden 2023 Mestarien liigan finaalissa Internazionalea vastaan. Manchesterilaisseura juhli tuolloin turnauksen voittoa ensimmäistä kertaa historiassaan.
Englannin maajoukkuetoppari pitää myös kutospaikan roolista.
– Olen ollut paljon siinä viimeisen kahden vuoden aikana. Se oli Mestarien liigan finaalissa hieman erilaista. Pelasin hiukan korkeammalla ja se oli itselleni uusi haaste, josta myös nautin. Kuka tahansa keskikentällä pelaakaan, hän on ollut siinä roolissa aiemminkin.
– Itse rakastan sitä. Siinä saa täysin erilaisen näkökulman peliin. Pelinymmärrystä puolustajan silmin, milloin vastaanottaa pallon ja milloin antaa syötön. Nautin siitä joka kerta ja pyrin aina kehittymään.
City kohtaa tiistaina Mestarien liigan sarjavaiheen toisella kierroksella vieraissa slovakialaisen Slovan Bratislavan. Ottelu alkaa kello 22:00.
LUE MYÖS!
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Manchester United harppasi kohti Mestarien liigaa – Chelsea epäonnistui taas
- Tottenhamilta lyötiin ilmat pihalle karulla tavalla – nyt puhuu Roberto De Zerbi
- Ei voi olla totta! Tottenham teki taas tottenhamit sekopäisessä trillerissä
- Hurja putki jatkui Valioliigassa – kiilaako yllätysjoukkue jopa Mestarien liigaan?
- Käsittämätön torjunta Valioliigassa
- Läpimurtopelaaja Pariisista on Valioliiga-seurojen tutkassa
- Crystal Palacen maalitehtailija pitää päänsä
- Vinícius Júnior ei kelvannut Chelsealle – miksi ihmeessä?
- Manchester Cityyn matkalla oleva laituri on kuin hiomaton timantti
- Virallista: Coventryn ensimmäinen pelaajahankinta on selvillä!
- Vinícius Júnior ei kelvannut Chelsealle – miksi ihmeessä?
- Virallista: Coventryn ensimmäinen pelaajahankinta on selvillä!
- ESPN: Tottenham on yhdessä asiassa muita Valioliiga-joukkueita jäljessä
- Manchester Unitedilla vain yksi toppari käytettävissä Chelsea-peliin
- Erling Haaland heitti paineet Arsenalin niskaan: ”Meillä ei ole mitään hävittävää”
- Athletic: Kapteeni jättämässä Liverpoolin vuoden päästä
- Tottenhamin ex-puolustajalta kovaa tekstiä nykyjoukkueesta: ”Eivät ole tarpeeksi hyviä”
- Arsenal on kiinnostunut Espanjan maajoukkuepuolustajasta
- Käsittämätön torjunta Valioliigassa
- Chelsea-pomo kommentoi Liam Roseniorin tilannetta