Dimitar Berbatov: Rasmus Højlundin pitäisi olla vihaisempi kentällä
Rasmus Højlund pelaa toista kauttaan Manchester Unitedissa.
Tanskalaiskärjen alkukausi on ollut haastava, sillä hän on kärsinyt lihasvammasta. Højlund palasi pelikentille syyskuun lopussa. 248 peliminuuttiin on syntynyt kaksi maalia. Hyökkääjä iski voittomaalin Brentfordin verkkoon Valioliigassa lauantaina.
Højlund, 21, viimeisteli ensimmäisellä kaudellaan 16 maalia Manchester Unitedin paidassa.
Pelaajaurallaan Manchester Unitedissa kahdesti Valioliigan mestaruutta juhlinut Dimitar Berbatov toivoo Højlundin olevan astetta aggressiivisempi pelikentillä.
Berbatovin mielestä Højlundin on osoitettava mielipiteensä ja ajatuksensa suoraan joukkuetovereilleen, jos hän jää ilman palloja hyökkäyksessä.
– Mielestäni hyökkääjänä hänen on oltava vaativampi ja suorasanaisempi joukkuetovereitaan kohtaan. Hän ei voi olla aina mukava, vaan hänen pitäisi vaatia enemmän muilta. Rasmuksen pitäisi vaatia itselleen palloa, koska olen huomannut hänen tekevän paljon juoksuja vastustajan puolustuksen taakse, mutta pallot jäävät saamatta, koska kukaan ei huomannut häntä. Hänen pitäisi olla vihainen siitä. Sinulla on oikeus siihen, Berbatov totesi Rio Ferdinandin podcastissa.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Malick Thiaw ylistää Newcastlen kannattajia: ”En unohda sitä hetkeä koskaan”
- Gary Neville mestaruustaistelusta: ”Arsenal on parempi, mutta City…”
- Sky: Valioliigaseurat kiinnostuneita Arsenal-nuorukaisesta – tarvitsee peliaikaa päästäkseen MM-kisoihin
- Chelsea haluaa Ranskan maajoukkuevahdin – saatavilla ilman siirtokorvausta
- BBC: Arsenal haluaa Napolin pelaajatarkkailupäällikön – neuvottelut käynnissä
- Andy Robertson puhui tulevaisuudestaan: ”Jos tämä on viimeinen kauteni…”
- Telegraph: Raheem Sterlingillä karmea kohtalo
- Liverpoolin pelaaja kieltäytyi maajoukkuekutsusta
- Liverpool raivoissaan – seura ryhtyi toimenpiteisiin
- Yllätysvalinta: Helmikuusta asti loukkaantuneena ollut pelaaja maajoukkueen mukaan